Toronto – Kanadan amerikkalaisin kaupunki

Toronton silhuetti Ontario-järveltä katsottuna muistuttaa hieman New Yorkia. Keskellä oleva CN-Tower hallitsee 553 metrin korkeudellaan kaupunkia.

Vietettyämme viikon Chicagossa siirryimme suurten järvien pohjoispuolelle Ontario-järven rannalla sijaitsevaan Torontoon, jonka on monessa yhteydessä mainittu olevan Kanadan New York.

Kieltämättä ensivaikutelma on sama, sillä Toronton silhuetti järveltä katsoen toden teolla muistuttaaa paljon isoa omenaa. Korkeita pilvenpiirtäjiä sisältävä keskusta on kuitenkin Torontossa paljon New Yorkia pienempi. Sen verran amerikkalainen kaupunki on kyseessä, että ranskaa, Kanadan toista virallista kieltä, en kuullut kenenkään puhuvan. Samankaltaisuutta on myös kaupungin rakenteessa, sillä keskustan pilvenpiirtäjäalueen jälkeen kaupunki jakautuu moniin erilaisiin eläviin ja mielenkiintoisiin monikulttuurisiin esikaupunkialueisiin. Suurin niistä on Chinatown, jossa myös hotellimme sijaitsi. Kyseessä on kuulemma maailman suuurin kiinalaisyhteisö Kiinan ulkopuolella ja myöntää täytyy, että paikallinen chinatown oli todella laaja. Lisäksi kaupungistä löytyi mm. Greektown, Little Italy jne.

Toronton monikulttuurisin alue Kensington Market sijaitsi aivan Chinatownin kupeessa. Se on todellinen elämäntyylien sillisalaatti: siellä aikaansa viettävät kannabiskahviloiden ja graffitimaalausten välissä niin elämäntapahipit kuin trenditietoiset hipsteritkin. Alueelta löytyy myös kymmenittäin tyylikkäitä vintage-liikkeitä, joista voi tehdä todellisia löytöjä.

Monikulttuurinen Kensington market värikkäine kauppoineen ja kahviloineen on myös turistien suosiossa

Toronto tuntuu heti ensisilmäyksellä mukavalta kaupungilta. Kaupungin tunnelma on hyvä ja leppoisa. Kanadalaiset ovat erittäin mukavaa, avuliasta ja kohteliasta väkeä. Suurta riemua matkaseurueessamme aiheutti se, että kanadalaiset olivat ulkonäoltään juuri sellaisia kuin heidät stereotypioiden mukaan väitetään olevankin. Varsinkin miehet näyttivät pääosin kaupunkiin eksyneiltä metsureilta ruutupaidoissaan ja komeissa parroissaan. Vaikka kaupungissa on noin 2,5 miljoonaa asukasta, on keskusta-alue sopivan pieni. Jopa niin pieni, että hyväjalkainen kävelijä kartoittaa alueen parissa-kolmessa päivässä. Totta kai voi ja kannattaa vuokrata city-pyörät, jolloin liikkuminen paikasta toiseen on todella helppoa ja nopeata. Metroa tai linja-autoja emme juuri käyttäneet koko viikon aikana.

Shoppailua rakastavalle on Toronto varmasti antoisa kaupunki. Queen ja King Street pitävät sisällään monenlaisia mielenkiintoisia pikku putiikkeja ja kahviloita sekä ravintoloita ja jos hieman trendikkäämmät isot vaateketjut tai tasokkaat laatuliikket kiinnostavat on syytä suunnata Younge Streetille Yorkvilleen. Varsinainen kauppahelvetti on kuitenkin massiivinen Eaton Centre, joka pitää sisällään yli 200 liikettä.
Kaupungin itäpuolella sijaitsee mukava vanha tehdasalue nimetään Distillery Historic District, joka on muutettu panimokäytöstä ravintola- ja kauppakäyttöön. Alueella sijaitsee noin 80 kauppaa ja ravintolaa. Tässäpä voisi olla mukava tulevaisuudenkuva vaikkapa kotoiselle Hennalan varuskunta-alueelle.

Hieman vähemmän hektistä menoa rakastavan kannattaa suunnata matkansa Toronton edessä olevalle saarelle nimeltään Centre Island. Kyseessä on torontolaisten oma puisto, olohuone, jonne kesäisin lähdetään koko perheen voimin vaikkapa retkeilemään tai muuten vain rannalle makailemaan. Sinne pääsee helposti lautalla, joita kulkee kerran tunnissa. Saari on ihanan rauhallinen verrattuna keskustan autojen täyteiseen city-meininkiin. Sieltä avautuvat myös hienot maisemat kaupunkiin päin.

Toronton ehdoton must-paikka ja turistirysä on tietenkin kaupungin silhuettia hallitseva CN-Tower, joka on kuin Tampereen Näsineula, mutta potenssiin 10. Korkeutta on vaatimattomat 553 metriä ja kyseessä on länsimaiden korkein rakennus. Näkymät ovat tietenkin sen mukaiset. Ylhäältä käy selväksi se, että Toronto on todella iso ja laaja kaupunki, vaikkei se siltä katuja kävellessä ehkä tunnukaan.

Kanadassa jääkiekko on ykköslaji, niinpä lätkäfanille Torontolla on tarjota Hockey Hall of Fame-museo, joka jäi kylläkin meikäläiseltä katsastamatta. Perheen naisia kun mokoma ei paljoa kiinnostanut. Tosin museon kaupasta lähti mukaan sentään Toronto Maple Leafsin t-paita.

Kaiken kaikkiaan Toronto oli todella mukava ja miellyttävä tuttavuus. En tiennyt kaupungista etukäteen juuri mitään. Niinpä Toronto pääsi yllättämään ainakin meikäläisen todella positiivisesti. Ison metropolin edut, mutta pienen kaupungin fiilis, helppo liikkua jne.
Jos suunnittelet matkaa Amerikan suurille järville, kannattaa Toronto ilman muuta sisällyttää reissuun. Läheltä Torontoa löytyvät myös maailmankuulut Niagaran putoukset, jotka sijaitsevat vain noin parin tunnin ajomatkan päässä. Niistä lisää ensi viikolla.

Teksti: Pete Salomaa
Kuvat: Päivi Salomaa

 

AJANKOHTAISTA -arkisto

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011