Särkelä itte, oman tiilitehtaansa herra

Kirjailija, professori Ilmari Turjan ehkä tunnetuin näytelmä on Särkelä itte, savikukon tekijän ja mökin pojan kasvu tehtailijaksi. Se on nähty kotimaassa monella näyttämöllä, Suomen kansallisteatterissa ensi-ilta oli 1944. Ilmari Turja ( 1901-1998 ) oli koulutukseltaan juristi, mutta hän ei istunut oikeutta kuin opiskelun vaatimat käräjäistunnot. Hän oli koko elämänsä tuottelias ja aktiivinen kirjoittaja. Paitsi kirjailijana ja näytelmäkirjailijana hän tuli suomalaisille tutuksi Suomen Kuvalehden ja Uuden Kuvalehden päätoimittajana.

Lahden kaupunginteatterin tiedotustilaisuudessa, ennen tammikuista Särkelä itte komedian ensi-iltaa, ohjaaja Jussi Helminen kertoi, että Turjan näytelmissä on vaikutteita niin Moliérin kuin Shakespearen teksteistä, kuten Särkelä itte on kunnon juonellinen kansannäytelmässä. Sen keskipiste on kylän joen yli rakennettu uusi betonisilta, mihin on ärsyttävän suora näkymä Särkelän komean talon funkkis-ikkunoista. Silta on vihkimistä vaille. Se on kartanonomistajan, vanhan Fallstenin (Tapio Aarre-Ahtio) ja pitäjäläisten aikaansaannos, mistä tehtailija on ärtynyt.

Lahden kaupunginteatterin Juhani-näyttämöllä ilahduttaa yleisöä ainakin tämän kevään kirjailija Ilmari Turjan kansannäytelmä Särkelä itte. Särkelän salissa keskustellaan kiihkeästi tyttären Saara Särkelän (Liisa Loponen), Turkuun lähdöstä kunnanlääkäri Antti Kososen (Teemu Palosaari), kuvassa keskellä ja tiilitehtailija Särkelän, (Mikko Jurkka), kesken.

Julius Särkelää (Mikko Jurkka) voisi kuvata nykyaikaiseksi machomieheksi, joka olettaa elämän pyörivän hänen persoonansa ympärillä. Kun Jurkka on näytelmän muihin miesrooleihin verrattuna mittasuhteiltaan kookas, korostuu tiiilimaakarin, tiilitehtaan omistajan patruunamainen olemus isännän vaatetuksen ja äänen käytön ohella.

Oma komea talo on hänen lintukotonsa, missä on Herojan isännän mukaan ”kuivat huoneet”. Sinne saavat vain harvat ja valitut kutsun, muut menköön tehtaan konttorille. Eipä mennyt konttorille itsepäinen Herojan talon vanha isäntä, mainion roolityön tehnyt Taisto Reimaluoto, jonka kävelykepit lensivät lattialle, kun Särkelä suostui vihdoin maksamaan toimitetut puupinot.

Palvelijatar Fiinu (Satu Säävälä) ja erehdyksessä taloon saapunut ”Ameriikassakin ” työssä ollut Margit Granqvist (Mirja Räty) ovat näytelmän koomikoita. Säävälä on pienillä eleillä touhuava, isäntää passaava palvelijatar, ja Räty sopivasti liioitteleva, maailmaa nähnyt, tuleva tohtorin sisäkkö.

Isännän tahtoon näennäisesti alistuva rouva Emmi Särkelä, (Laura Huhtamaa), sovittelee kainon viehkeästi miehensä särmikkyyttä, mutta voimaa roolissa saisi olla enemmän. Tytär Saara Särkelä (Liisa Loponen), uskaltaa uhmata isäänsä ihan vain lyhyellä Turun voimistelukurssilla ja rakastumalla nuoreen Fallsteniin (Jarkko Miettinen).

Särkelän mieli muuttuu sillan suhteen, kun hänen ihailemansa, lukenut mies, kunnanlääkäri Antti Kosonen, (Teemu Palosaari) ja nuori Fallsten juonivat imartelulla isännän kyläjuhliin mukaan. Tämän jälkeen koko tehtailijan maailma muuttuu, kun maaherrakin (Mikko Pörhölä), on yöpynyt Särkelän vieraskamarissa.

Särkelä itte-näytelmä tapahtuu pääasiassa Minna Välimäen lavastamassa Särkelän salissa, jonka arkkitehtuuria voisi kuvata 1930-luvun funkkis-vaikutteiseksi, selkeäksi ja huonekalut ovat tyyppiä Bilnäs. Samalta aikakaudelta ovat Välimäen vaatteiden suunnittelu. Harri Peltosen valosuunnittelussa ja Sami Järvisen äänisuunnittelussa on samaa selkeyttä. Näytelmän käsiohjelma on tiedostoltaan vauras, Turja-Suomi -Sanakirjasta löytyvät sekä murre- että vierasperäisille sanoille suomennokset.

Marja-Liisa Niuranen

Tiedoksi Hiihtoliitolle: Näin menestymme arvokisoissa

Ellu  LISTATEN

Elina Salomaa
-Kirjoittaja listaa huomioita maailmasta, jossa uskoo elävänsä-

 

Jos Suomea ei olisi juostu maailmakartalle, se olisi mitä todennäköisimmin hiihdetty sinne. Jollakin tavalla talviurheilu on aina liitetty vahvaksi osaksi suomalaisuutta. Hiihto, mäkihyppy, jääkiekko ja lumilautailu ovat olleet suomalaisten lajeja. Niissä on taisteltu ja niissä on voitettu. Vaan ei enää.

Suomalaisten vaatimaton menestys varsinkin hiihtolajeissa on alkanut huolestuttaa. Muun muassa maastohiihdon, alppihiihdon ja ampumahiihdon MM-kisojen kunniaksi olen selvittänyt keinot, joilla menestyminen voi tulevaisuudessa olla mahdollista.

1) Panostetaan dopingiin.
Kurja aloittaa tällaisella epärehellisellä keinolla, mutta tänä(kin) päivänä kilpaurheilu on paljon muutakin kuin lahjakas urheilija ja luistavat sukset. Tämä keino tosin on pelkästään nolo, jos se päättyy kuten eräs Similä-case. Similä-rukka kun ei koskaan mitään voittanut, mutta kärähti silti. Vuonna 2017 Lahdella on maineenpuhdistamisen paikka. Jos doping kuuluu tuolloin MM-kisasuunnitelmiin, niin hoitakaa se verenvaihto tällä kertaa niin, ettei siitä jää kiinni.

2) Panostetaan tuntemattomaan.
Näinhän itse asiassa on jo tehtykin. Kun keskitytään uusiin lajeihin (nykyisistä lajeista nostettakoon esille esimerkiksi alamäkiluistelu), joissa osanottajamaita on sadan sijaan viisi, on meillä paljon paremmat mahdollisuudet palkintopallille. Vielä paremmat mahdollisuudet menestykseen on, kun kehitellään kokonaan uusi laji. Miltä kuulostaisi vaikkapa hiihdon ja pesäpallon yhdistelmäkilpailu? Ei hassummalta minustakaan.

3) Panostetaan naapurimaihin.
Aika sotaisa ehdotus, johon tarvitaan hyvä armeija. Valloittamalla ensi alkuun vaikkapa Norja ja Ruotsi, ollaan jo aika pitkällä. Muuten toimiva suunnitelma, mutta kansallinen identiteetti olisi romuna. Jos Suomi ei voi olla enää ”pieni ja sisukas”, niin mitä sen sitten olisi? Vanhojen myyttien romuttuminen voisi olla turmiollista koko kansakunnalle.

4) Panostetaan naapurimaiden geenivarkauksiin.
Hedelmällisessä iässä oleville suomalaisnaisille voisi tarjota ilmaismatkoja Norjan vuonoille. 20 vuoden päästä meillä olisi kokonainen joukkueellinen norjalaisgeenein varustettuja suomalaisvoittajia. Tällainen rodunjalostus kuulostaa kylläkin vähän erään viiksekkään kansallissosialistin ajatukselta, joten jätänkin ideoinnin tästä aiheesta tähän.

5) Panostetaan valmennukseen, treenin laatuun ja oikeanlaiseen huoltoon.
Ja mitä näitä rehellisiä keinoja nyt on. En väitä, etteivätkö ne voisi toimia, mutta melkoiselta potaskalta kyllä kuulostaa.

Töölöläistytöstä tuli monipuolinen TV-ohjaaja, ei pianistia

Tertta Saarikko lähtee opettamaan Dominikaanisen tasavallan Santo Domingon yliopistoon TV – ja elokuva-alan opiskelijoille alan ohjaamista ja esiintymistaitoa muutamaksi kuukaudeksi lähitulevaisuudessa. Kuvassa Tertta istuu eturivissä opettajien keskellä ja hänen takana ensimmäisenä oikealla on Suomen kunniakonsuli Pasi Kapanen.

Maailma on sanallisesti ja kuvallisesti tiedottava. Katsoessamme kotona televisio-ohjelmia ja elokuvia teatterissa tulemme harvemmin miettineeksi, mikä on työryhmä ja ihmiset, jotka meille nämä ohjelmat tekevät.

Lahtelaistunut TV-ohjaaja ja mediavalmentaja Tertta Saarikko on tehnyt pitkän uran ohjaajana, käsikirjoittajana sekä tuottajana. Nykyisin hän myös kouluttaa eri alojen ihmisiä esiintymään luontevasti niin lehdistön kuin television kameran edessä. Hänen yrityksensä TS Media Produktion on erikoistunut esiintymistottumusta tarvitsevien henkilöiden valmennukseen. Heitä ovat yritysten johtohenkilöt, poliitikot ja eri aloilla työssään esiintymään joutuvat ihmiset.

Televisio-ohjaaja ja ohjelmien tuottaja on henkilö tai työryhmä, joka valmistelee pitkälläkin aikavälillä esimerkiksi elokuvia, dokumentteja, tv-ohjelmia ja sarjoja. Tähän työprosessiin kuuluu ohjelman ideasta alkaen käsikirjoitus, työn suunnittelu, mahdollisesti henkilöohjaus, tekninen henkilöstö ja taloudellinen vastuu. Koulutusta alalle antavat Aalto-yliopisto, ammattikorkeakoulut ja muutamat opistot. Tertta Saarikko on pitkän linjan TV-ohjaaja ja tuottaja. Tuottaja on henkilö, joka vastaa esimerkiksi lyhyt- tai pitkän elokuvan ja näytelmän kokonaisuudesta. Niille rahoituksen hankita on tuottajalle aina kovan työn takana.

Tertta lahtelaistui osittain, kun hän muutti parikymmentä vuotta sitten Lahteen asumaan tulevan aviopuolisonsa, kansanedustaja Jouko Skinnarin kotikaupunkiin. Runsas kymmenen vuotta sitten pääkaupungin töölöläistytöstä tuli virallisesti harjujen kaupungille veronsa maksava asukas, joka on opettanut myös Lahden ammattikorkeakoulussa nuorille esiintymistaitoa. Elokuvateatteri Kino Iiris ja Päijät – Hämeen elokuvakeskuksen uusi hallitus sai TV – ohjaajasta asiantuntevan jäsenen vuoden alusta. Lahdessa hänellä on suunnitteilla muitakin kulttuuriprojekteja hiihtokaupunkiin liittyen.

– Olen tosi iloinen, että saan olla mukana myös näissä Lahteen liittyvissä projektissa ja tehdään yhteistyössä lahtelaisten kanssa. Lähitulevaisuus on muutenkin työntäytteinen. Esiintymisvalmennuksen ohella minulla on työn alla useampi kiinnostava ohjausprojekti. Minulle avautui myös Dominikaanisen tasavallan Suomen kunniakonsuli Pasi Kapasen välityksellä mahdollisuus opettaa ohjaamista workshop-kursseilla parin viikon-kuukauden jaksoissa ensi talvena Santo Domingon yliopistossa kuudellesadalle TV- ja elokuva-alan opiskelijalle. Tasavalta on tullut tutuksi, kun olen vieraillut maassa muun muassa Suomi-tapahtumaan osallistuen.  Siellä esitettiin ohjaamani raumalaistaiteilija Lasse Kempaksen jääaiheinen filmi. Lämpimässä ilmastossa jää ja suomalainen kulttuuri kiinnostaa, kertoo Tertta iloisesti hymyillen.

Haastateltava ei ole ensi kertaa maailmalle työhön lähdössä. Jo nuorena TV I:n musiikkiohjelmien juontajana hän pääsi opiskelemaan ja tekemään ohjelmia Lontooseen BBC:n kuvausryhmään. Siellä oppaana nuorelle suomalaiselle oli edelleen hänen ihailunsa kohde, edesmennyt, legendaarinen uutiskommentaattori Erkki Toivonen. Hän jo huomasi nuoren naisen kiinnostuksen kokonaisvaltaiseen ohjelman tekoon ja neuvoi kouluttautumaan elokuvaohjaajaksi. Toinen ammatillisesti tärkeä oppi Tertalle oli Kööpenhaminassa näyttelijä-ohjaajakurssi, jonka opettajana oli karismaattinen näyttelijä Jeremy Irons. Kun Tertta oli opiskeluvuosina opinnot rahoittaakseen kansainvälisen Eileen Fordin mallitoimiston palkkalistoilla, näki hän mallina olemisen lisäksi Euroopassa kuin Yhdysvalloissa studiotyöskentelyn moninaisuuden. Se kaikki on antanut nykyisiin töihin erilaisia näkökulmia.

Useiden työhön liittyvien kurssien lisäksi hän suoritti Helsingin yliopistossa humanistisessa tiedekunnassa kandidaatin tutkinnon.
Jopa musikaalisuus on tuntuva lisäapu henkilöllä, joka filmiensä leikkausvaiheessa haluaa olla läsnä rytmittämässä lopullista kuvakerrontaa. Tertta Saarikko soitti pianoa aina viisivuotiaasta täysi-ikäisyyteen saakka. Hänestä piti tulla konserttipianisti, kunnes pianonsoiton ankara opettaja Irma Ruuskanen totesi oppilaalleen:
– Neidin pitää päättää tuleeko Teistä konserttipianisti vai tennistähti Wimbledonin kisoihin?

Ei tullut Helsingin Suomalaisen yhteiskoulun oppilaasta pianistia, mutta koulun kulttuurikilpailusta tuli Sibeliuksen Kuusi-pianokappaleella vahva hopeasija, voittaja oli Erik T. Tawastjerna. Tennis on pysynyt harrastuksena edelleen ahkeran elokuvissa käynnin ohella. Elokuviin hän eläytyy mukaan aidosti, mutta ammatti-minä on aina mukana analysoimassa kuvallisia ja ohjauksellisia ratkaisuja, Tertta toteaa elokuvien katsomisesta.

Marja-Liisa Niuranen

 

 

Omalähiön lukijamatka Pietarissa: Aiiivan Mahtavaa!!

Omalähiön lukijamatka Pietariin seuraamaan KHL-ottelua Pietarin SKA vs. Jokerit herätti mukavasti mielenkiintoa lukijoissamme. Viidakkorummun ja nettimainostuksen avulla saimme asiasta kiinnostuneita mukaan myös hieman kauempaakin kuin vain Etelä-Lahdesta. mm. Heinolasta asti saapui matkalle joukko innokkaita ja iloisia jääkiekkomiehiä. Niinpä sunnuntai-aamuna kello 6.00 Lahden linja-autoasemalta starttasi täysi Ruotin turistibussi kohti Pietaria. Kuskimme Jukka Ruoti toivotti kaikki tervetulleiksi matkalle ja sitten menoksi.

Rajanylitys Vaalimaalla onnistui ilman sen suurempia kommelluksia. Osasimmehan mennä hienosti vaadittuun numerojärjestykseen passintarkastuksessa. Pian rajan jälkeen oli aika vaihtaa eurot rupliin sekä käydä kaupasta hakemassa hieman virvokkeita, olihan matkaa edessä vielä useita tunteja. Liekö virvokkeet saaneet kiekkoasiantuntijamme Pasi Nurmisen kielenkannat irtoamaan, sillä pian kuulimme Pasin uskomattomia tarinoita KHL-liigasta.

Pasi kertoi omalla eläväisellä tavallaan mm. miten Venäjällä sopimuksia tehdään ja puretaan ja miten paljon erotuomareita ”voidellaan” jo ennen kautta. Asiat sai oikeisiin mittasuhteisiin, kun Pasi kertoi SKA:n olevan maailman kallein jääkiekkojoukkue. Omistajat saattavat luvata joskus ennen peliä pelaajille voitosta 20 000 – 30 000 taalaa erikoispalkkiona, joten joskus pelaaja saattaa tehdä yhdessä pelissä saman tilin kuin koko kaudesta SM-liigassa. Kuten Pasi itsekin totesi, niin Venäjällä usein totuus on taruakin ihmeellisempää ja ainakin tarinoiden perusteella näin myös on.

Jääkiekkoasiantuntijat Nurminen & Koivunen tarkkoina

Sen jälkeen Ville Skinnari astui mikrofonin ääreen ja kertoi hieman laajemmalti koko liigan taustoista ja nykytilasta ja se, miten paljon KHL liittyy politiikkaan ja Putiniin. Täytyy myöntää, että paljon tuli ainakin meikäläiselle uutta tietoa tuosta itäisestä liigasta ja paljon myös sellaista tietoa, jolla olisi käyttöä lähinnä Seiska-lehdessä.

Matkalla poikkesimme syömässä Repinossa, joka on muuten entinen Kuokkala/Terijoki. Neljän aikoihin saavuimme vihdoin Pietariin ja hotelli Moskovan pihaan. Pikaisesti kävimme tsekkaamassa huoneet ja sitten takaisin bussiin ja kohti Pietarin Jäähovia eli jäähallia.

Jäähalli oli komea, hieman samanoloinen kuin Helsingin Hartwall-areena, mutta se tosiseikka, että katsomot olivat jyrkemmät kuin jaffalassa, teki hallista enemmän hornankattilamaisen. Ottelu taisi olla loppuunmyyty, joten mekkala hallissa oli alusta lähtien mahtava. Erikoismaininta täytyy antaa loistavalle äänentoistolaitteistolle, jollaista ei Suomen halleissa ole vastaan tullut. Tosin harvalla suomalaisella joukkueella on irroittaa äänentoistoon puolta miljoonaa…Joka tapauksessa meininki ja show oli kuin olisi istunut keskellä 12 000 ihmisen megabileitä. Itse pelistä silmiin pisti taklausten puuttuminen. Tämä taas johtuu siitä, että Venäjällä arvostetaan taitokiekkoa, rymistelijät kun eivät kuulemma osaa pelata.

Kuten Tami asian ilmaisisi: ”Häkki täysi!”

Pelin jälkeen porukka palaili omaan tahtiinsa bussille. Jotkut olivat nähtävästi huomanneet erätaukojen aikana virvokkeiden halvat hinnat ja meno olikin sitten sen mukaista. Paluumatkalla hotellille jotkut olivat niin iloisia ja liikuttuneita hyvästä meiningistä, että laulumopo hieman karkasi käsistä ja kuulimmekin monenlaisia ja -tasoisia lauluesityksiä. Hyvässä hengessä tietenkin.

Hotellille saavuttuamme porukkamme hajosi eri suuntiin. Jotkut lähtivät kaupungille etsimään ruokapaikkaa ja jotkut jäivät hotellille viettämään aikaa. Itse suuntasin Money Honey Rock’n’Roll klubille syömään ja kuuntelemaan rockabilly-musiikkia Rissasen Palen kanssa. Tosin molemmat, niin ruoka kuin musiikkikin, olivat mielestäni hieman keskenkertaisia. No, tulipahan samalla hieman katsastettua miltä se Pietarin keskuskatu Nevski Prospekt oikein näyttää ja hienoltahan se näytti.

Lähtö kotiinpäin koitti seuraavana aamuna klo 10, kunhan olimme ensin nauttineet aamiaisen hotellilla. Ennen kaupungista poistumista kävimme kuitenkin bussin kyydissä vielä katsastamassa Pietarin pakoliset nähtävyydet eli Iisakin kirkon ja talvipalatsin eli Eremitaasin.

Paluumatkalle poikkesimme Viipurissa. Tutustuimme paikalliseen kauppahalliin ja sen tarjontaan sekä tietenkin siihen legendaariseen Pyöreään Torniin. Tärkeää lahtelaisen jääkiekon kannalta on tietenkin se fakta, että Pelicansin edeltäjä Viipurin Reipas voitti ensimmäisen jääkiekkoilun Suomen mestaruuden vuonna 1928 ja se mestaruusviiri roikkuu siis tänä päivänä Lahden jäähallin katossa.
Paluumatkalla kuulimme myös nuoriherra Aksu Skinnarin jäätävän Toni Koivus-haastattelun, jossa käytiin läpi Bobbyn upeaa uraa aina päätyen muisteloihin päiväkodista ja sen tytöistä, mutta siitä ei sen enempää…

Nupe villasukkakaupoilla Viipurissa

Illan jo pimetessä saavuimme rajalle. Jonoa ei ollut, mutta tällä kertaa homma ei mennytkään niin kuin elokuvissa. Bussimme lähti ensitarkastuksen jälkeen vielä läpivalaisuun, joten liki pari tuntia kykimme sitten siinä rajalla, onneksi sentään sisätiloissa. Syyksi moiseen tarkastusintoon ja viivyttelyyn ilmoittivat venäläiset, että alakopilta oli soitettu tulossa olevan suomalaisia huligaaneja. Liekö sitten sekoittaneet meidät lahtelaisiin lätkähuligaaneihin, jotka ovat tällä kaudella terrorisoineet viattomia ihmisiä jo Lappeenrannassa ja Vaasassa?

Loppu hyvin kaikki hyvin, sillä klo 20 Jukka Ruoti parkkeerasi bussin Lahden linja-autoasemalle ja huikea ja hauska matkamme oli ohi. Omalähiön puolesta haluan kiittää kaikkia matkalla mukana olleita mukavasta seurasta sekä tietysti lätkäasiantuntijoitamme Pasi Nurmista ja Toni Koivusta sekä matkan primus motoria Ville Skinnaria. Jukka Ruoti hoiti upeasti kuskin ja matkaoppaan hommat. In Jukka we trust!

Jukka Ruoti oli matkamme luotettava kuski ja matkaopas

Ensi kerralla sitten Riikaan tai Bratislavaan? Näin ainakin moni toivoi ja eiköhän näin myös tehdä. Koko reissu voitaneen kiteyttää huudahdukseen, joka tuli matkan aikana aika tutuksi: AIIIVAN MAHTAVAA!!

P.S. Ai niin, SKA voitti voittomaalikilpailussa Jokerit 2-1

-Pete Salomaa-

 

Kahden taiteilijan ystävyys, huolenpito ja rakkaus

Kaksi naista ja meri näytelmän päähenkilöt, veneen peränpitäjä Jonna (Ritva Sorvali) ja sumun keskellä tähyävä Mari (Eeva-Kirsi Komulainen) etsimässä Kloharun pienen saaren laituria.

Lahden kaupunginteatteri aloitti uuden vuoden kahdella ensi-illalla, Ilmari Turjan klassikkonäytelmällä Särkelä itte ja Tove Janssonin novellikokoelmaan Rent Spel (Reilu peli) pohjautuvalla näytelmällä Kaksi naista ja meri. Sen kantaesitys oli myös tammikuussa teatterin Eero-näyttämöllä. Janssonin novellien tekstit on suomentanut ja kirjoittanut teatterille näytelmäkirjailija ja dramaturgi Pipsa Lonka, ohjannut Saana Lavaste ja tekstin dramaturgina kirjoittanut Emilia Pöyhönen. Näytelmän kokonaisuus muodostuu kymmenestä novellista. joita yhdistää näyttämön peräseinälle heijastetut videot.

Kaksi naista ja meri kertoo kirjailija, kuvataiteilija Tove Janssonin ja tämän puolison, taidegraafikko Tuulikki Pietilän elämästä osin kuvitteellisesti, näytelmänimillä Mari (Eeva-Kirsi Komulainen)  ja Jonna (Ritva Sorvali). Eeva-Kirsi ”Tiiti” Komulainen viettää tämän näytelmän myötä 35-vuotis-taiteilijajuhlaansa Kansainvälisenä naistenpäivänä 8. maaliskuuta. Näytelmä kertoo seitsemänkymppisistä taiteilijoista, joitten yhteiselämä kesti lähes puolivuosisataa.

Päähenkilöiden kodit ja ateljeet olivat todellisessakin elämässä samassa talossa, mutta eri portaassa yhdyskäytävänä ullakko, jonka käytävän seinät olivat taiteilijoitten tauluilla katetut. Niitten uudelleen järjestelystä alkoi myös näytelmä, kun Jonna ei ollut tyytyväinen Marin ripustamien taulujen järjestykseen. Tärkeintä taiteilijoille oli oma yksityisyys työssä, mutta kaikesta heijastui kumppanista huolehtiminen. Jonna huolehti, että toinen oli muistanut ottaa vitamiininsa ja että ruokakin tuli syödyksi. Yhteistä heille elävässä elämässä oli, Toven eli Marin näytelmien lavastus. Näytelmässä heijastui Komulaisen tekemä roolin hauraus, ja Jonnan (Sorvalin) huolehtivainen ote ystävästään ehkä hieman liiankin totisella otteella.

Saana Hyvärisellä oli roolit tarmokkaana partiolainen Helgana, nuorena taiteilijaoppilaana Mirjana, ja amerikkalasenan hotellisiivooja Veritnä. Aki Raiskion rooleihin kuuluivat nukketeatteritaitelija Wladyslaw ja 80-vuotias hissipoika Albert sekä Tom, Marin veli. Raiskion mainio, vanha ja vikkelä nukketeatterin luoja menosi kuvataitelijalle käsien merkityksen maalauksissa. Hän oli kuin salaman välähdys tasapainoisessa teoksessa. Kädet on kuvattu myös käsiohjelmassa. Toinen Raiskion rooli, 80-vuotias hissipoika oli lyhyt, jaloistaan vaivainen, kohta kuoleva, mutta ystävällinen vanhus.

Hyvärisen roolit loivat jännitteitä päähenkilöitten välille, mustasukkaisuuden pilkahdus tuli esiin sanattomassa viestinnässä. Jonnan puheissa esiin nostettu Marin äiti Ham (oikeassa elämässä piirtäjä Signe Hammarsten -Jansson) ja taidegraafikko eivät tulleet toimeen keskenään, vaan aihetta saattoi muistella vähän hymähtäen.

Eero-näyttämölle muodostui novellien mukainen lavastus pukusuunnittelija ja lavastaja Jonna Kuittisennäkemyksen mukaan. Hauska yksityiskohta lavastuksessa on Klovharun saaren pienoismalli ja ulkomuodoltaan rouhea vene. Toinen kekseliäs lavastuksen yksityiskohta on naisten Amerikan matkan pystyyn nostetut sängyt, joilla he nukkuivat käsi kädessä. Lavastus oli selkeä porrasmainen, jota elävöitti Jukka Vierimaanäänisuunnittelu ja Antti Rautavan videot .

Katsomossa istuen minua hiukan häiritsi näyttämökuvan jatkuvat muutos, kun hiljaa liikkuva tekninen henkilökunta teki novellien vaatimia muutoksia.
Pirjo Lonka toteaa käsiohjelmassa: ”Rakkaus ja rakastuminen olisi välimatkan ja läheisyyden tasapainoa”. Tähän viittasi Mari (Eeva-Kirsi Komulainen), kun hän esitteli roolissaan pariskunnan erillisiä koteja. Tämä ajatus tuli myös näytelmän viimeisessä osiossa, kun Jonna (Ritva Sorvali), sai yksityisen vuoden apurahan Pariisissa opiskelua varten. Mihin toinen hymyili ja totesi yksin olemisen rauhoittavan omiin töihin keskittymistä.

Marja-Liisa Niuranen

Ringette on tyttöjen juttu

Ringette on peli, joka on alunperin suunniteltu naisten pelattavaksi jääpeliksi. Lajia kutsutaan eräänlaiseksi jääkiekon ja koripallon risteytykseksi, jossa yhdistyy jääkiekon nopea pelirytmi sekä koripallon pelistrategia. Pelissä korostuvat taktiikka ja taito, sillä esimerkiksi taklaukset ovat tyystin kielletyjä. Peli on rantautunut Suomeen vuonna 1979, ja tähän mennessä se on ehtinyt keräämään lajin pariin jo tuhansia harrastajia. Ringetteä pelataankin paikalliselta harrastetasolta aina valtakunnalliseen SM-sarjaan asti, nuorimpien harrastajien ollessa vain 3-4 vuotiaita.

– Lahden ringette-edustuksesta vastaa Lahti Ringette ry. Seurassa pelaa ringetteharrastajia aina 5-vuotiaista täysi-ikäisiin asti. Lahti Ringetessä nuorimmat pääsevät mukaan heti, kun pysyvät jäällä pystyssä luistimilla, kertovat G- ja F-junioreiden vastuuvalmentajat Toni Kurisjärvi ja Tomi Kettunen. Kumpikin on toiminut ringettevalmentajana viime kaudesta alkaen. Lajin pariin jääkiekkoa harrastuksena pelanneet miehet toi omat tyttäret.

– Kävimme tyttöjen kanssa usein luistelemassa, ja mietin missä luistelutaitoa pystyisi kehittämään. Sitten päädyimme mukaan Lahti Ringeten toimintaan, kertoo Kurisjärvi.

Ringette on tytöille suunniteltu, älyä vaativa joukkuepeli. Kuvassa Lahti ringetten G- Ja F-juniorit vastuuvalmentajiensa kanssa.

Sekä Kurisjärven, että Kettusen ja joukkueenjohtaja Rami Kainiemen mielestä ringette on tytöille hyvä laji, ja Lahti Ringette loistava paikka kehittyä niin ihmisenä kuin pelaajanakin. Ringette on miehien mielestä tytöille jääkiekkoa sopivampi laji.

– Luistelutaito on ringetessä kaiken A ja O. Ringette on myös älyä vaativa joukkuepeli, jossa ei ole samalla tavalla fyysistä kontaktia kuin jääkiekiekossa. Ringeten parissa oppii monia tärkeitä taitoja, pohtii Kurisjärvi.

Ringette vaatii lajina enemmän joukkuepeliä ja syöttelyä verrattuna jääkiekkoon. Lajin säännöt pakottavat pelaajat pelaamaan joukkueena.

– Koen, että laji opettaa jääkiekkoa paremmin joukkuepeliä. Ringetessä ei voi pelata samalla tavalla yksittäisen pelaajan vahvuuksiin nojaten, Kettunen puolestaan toteaa.

Ringette kokee Lahden alueella kovaa kasvua, sillä harrastajamäärät ovat nousussa. Lahti Ringetessä pelaa hetkellä 19 F-junioria ja 10 G-junioria. F-juniorit ovat 9-10-vuotiaita, G-juniorit 5-8-vuotiaita. Mukaan pääseekin todella nuorena. G-junioreiden nuorin tyttö on täyttänyt vasta pari viikkoa sitten 5 vuotta. Nuorimmat pärjäävät valmentajien mukaan matkassa mukana kovalla tahdolla.

– Pienimmät tytöt ovat monesti niitä sisukkaimpia, Kettunen kertoo.

Alaikärajaa ei ole. Jos osaa luistella, pääsee mukaan. Luistelemaan taas oppii Lahti Ringeten luistelukoulussa. Luistelukoulua, jonne jokainen ringetteä aloitteleva tyttö ensin menee, pidetään sekä Lahdessa että Nastolassa. Kun luistelu alkaa sujua, pääsee mukaan varsinaisiin ringeten lajiharjoituksiin.

– F- ja G-joukkueet harjoittelevat yleensä kaksi kertaa viikossa, torstaisin ja sunnuntaisin. Lisävuoroillekin olisi kysyntää. Osa tytöistä on niin innostuneita, että kävisivät harjoituksissa vaikka neljäkin kertaa viikossa.

Lisätietoja ringetteharrastuksesta löytyy Lahti Ringeten verkkosivulta: www.lahtiringette.fi

Mikko Blomberg

Adam & Eve ei tyydy kellaribändin osaan

Vaikka lahtelaisyhtye Adam & Eve harjoittelee ja nauhoittaa Petri Liskin omakotitalon kellarissa, on bändillä jo kova hinku ihmisten ilmoille.

Adam & Eve on nykysuomessa harvinaislaatuinen bändi jo ulkoiselta olemukseltaan, jossa on nähtävissä vaikutteita 80-luvun glamourista ja räikeästä näyttävyydestä. Bändi sai alkunsa vuonna 2011, kun vokalisti Matti Rockell muutti Ruotsista Suomeen ja Anttilanmäelle – jossa sattui asumaan myös yhtyeen rumpali Petri Liski ja kosketinsoittaja Ilmari ”Imppu” Myllynen.
Nopeasti tutustuneet ja yhteisiä junamatkoja töidensä vuoksi tehneet Liski ja Rockell huomasivat pian, että heillä on lähes yksinomaan yhteisiä suosikeita musiikin maailmassa. Liski oli noihin aikoihin viiden remonttivuoden uuvuttama, ja mies kokikin musiikkihommien olevan hänen osaltaan taaksejäänyttä elämää. Yhteisistä musiikillisista kiinnostuksenkohteista innostunut Rockell onnistui kuitenkin kääntämään Liskin pään.

– Sanoin Matille, että jos saamme Impun mukaan, niin tämä onnistuu, Liski kertoo.

Yhtyeessä koskettimia soittava Imppu, eli Ilmari Myllynen, hallitsee useiden kosketinsoitinten lisäksi myös ohjelmoinnin ja soundimaailman, joten hän oli tärkeä lisäys yhtyeeseen. Rockell toimi orkesterin syntyvaiheissa varsinaisena kykyjenetsijänä.
Bassoa Adam & Evessä soittavan Tuomas ”Largo” Larkovuon hän löysi ruotsinlaivalta, jossa basisti oli esittämässä laulutaitojaan – missäs muussa kuin laivan karaokessa, näyttäen Rockellin mukaan kapteeni Jack Sparrown ja Ville Valon sekoitukselta. Kitaristi Joonas Mäyrää jouduttiin etsimällä etsimään, ja mies saatiin mukaan lopulta Lahden konservatorion opettajien vinkkaamana. Mäyrä on valmistumassa lyömäsoittajaksi, mutta hallitsee myös kitaran Adam & Even edellyttämällä tavalla.

80-luvulta muutoinkin kuin ulkoasunsa suhteen ammentavan yhtyeen laulaja Rockell mainitsee viisikon vaikutteiksi esimerkiksi Duran Duranin, Depeche Moden ja INXS:n. Sekä Rockell, että Liski kertovat, että musiikkiharrastus on lähtenyt käyntiin nimenomaan edellämainituista bändeistä. Vaikka bändissä vaikuttaa 80- ja 90-luvulla syntyneitäkin jäseniä, myös heitä viehättää kasarimusiikki. Liskin mukaan bändin musiikissa yhdistyvät AC/DC:n riffisoitto funkkiin. Mistään nostalgiahakuisuudesta ei kuitenkaan ole kyse, vaan bändin ideana on tehdä nykyaikaista, modernia ja tanssittavaakin rockmusiikkia.

Yhtye alkoi nauhoittaa omaa materiaalia vuonna 2013. Ensimmäisistä kappaleista useat olivat Liskin demoja, joita yhtye työsti valmiiksi yhdessä. Vokalisti Rockell toimii yhtyeessä myös sanoittajana. Adam & Evellä on jo tusina kappaleita valmiina, mutta ryhmä ei tahdo kiirehtiä julkaisun kanssa. Tavoitteena onkin luoda kymmenen uutta kappaletta vuoden 2015 aikana, työstää niistä kolme niin hyvään kuntoon kuin mahdollista, ja alkaa sitten markkinoimaan niitä laajemmin. Yhtye ei aio jämähtää levynjulkaisuun ainoana formaattina, vaan saada materiaan ihmisten kuuluviin tavalla tai toisella.

– Levyn julkaiseminen ei välttämättä ole enää päivän sana. Kenties biisejä julkaistaan yksi kerrallaan verkkopalveluiden kautta, kertoo kosketinsoittaja Myllynen.

Vaatimattomuus ei kaunista

Toistaiseksi bändi ei ole vielä julkaissut mitään, ja 2015 tuleekin olemaan yhtyeen sisäänajovuosi. Seuraaville vuosille yhtyeellä on suunniteltuna jo hieman suurempia kuvioita. Yhtye aikoo lähettää kappaleen tulevansa syksynä Uuden musiikin kilpailuun, ja päästä näin mukaan kilpailemaan Suomen Euroviisuedustajan paikasta.

Bändi on myös äänittänyt ensi vuoden ystävänpäiväksi julkaistavan kappaleen ”Beautiful Valentine”.

– Se on takuuvarma hittibiisi. Mikäli emme saa sitä muuten esiin, niin lähetän sen vaikka itse sähköpostitse jokaiselle radiokanavalle Suomessa ja Euroopassa, Liski kertoo.

Suunnitelmat eivät lopu siihen. Lahden 2017 mm-kisojen tunnuslauseena toimii ”Join the celebration”. Tämän huomattuaan Liskin päässä alkoi raksuttaa, ja yhtye onkin parasta aikaa nauhoittamassa kappaletta kisaorganisaatiolle kuultavaksi ja käytettäväksi virallisena kisabiisinä.

– Tavoitteenamme on päästä avajaisseremoniaan esiintymään 10 000 ihmiselle livenä ja miljoonille kuulijoille kisajärjestelyiden mukana, Liski valottaa.

Yhtye onkin ollut jo yhteydessä Hiihtoliittoon, mutta päätöksiä asiasta ei ole vielä syntynyt.

Viisi aatamia, vaan ei Eevaa

Liskin mukaan kokoonpanon nimeäminen oli kuukausien prosessi.

– Kävimme läpi älyttömän määrän nimiä. Nykypäivänä tuntuu, että kaikki nimet ovat varattuja.

Bändin nimessä halutaan tuoda esiin syvyyttä ja henkevyyttä, ja haastaa kuulijaa elämänkatsomuksellisesti ja filosofisesti. Yhtyeen lyyrinen tematiikka liikkuu Liskin mukaan akselilla parisuhde, rakkaus ja seksi. Viiden miehen bändiltä sopiikin kysyä, että missäs se Eeva sitten on?

– Eeva arvotaan aina keikkabussissa, kuuluu kollektiivinen vastaus röhönaurun säestämänä.

Oikean nimen valitsemiseen vaikutti myös nimen kansainvälisyys ja selkeys: sitä ei tarvitse toistella kenellekään. Keikkoja bändin luulisi saavan jo pelkkien promokuvien perusteella. Kyseessä on ulkoiselta olemukseltaan nykymaailmassa poikkeava ryhmä.

– T-paitoja ja farkkuja on jo nähty aivan tarpeeksi, toteaa Myllynen puolestaan.

Yhtye kelpuuttaisikin keikan kuukaudessa tai parissa, niin keikkailuvireen ylläpitämiseksi, kuin hauskanpidonkin vuoksi. Viisikolla on taustalla vasta yksi privaattikeikka, mutta bändi sai siitä aimo annoksen uskoa omaan materiaaliinsa. Lavalla yhtyeen keskinäiset kemiat pelasivat hienosti.

– Palaset loksahtivat helposti kohdalleen ja homma toimi luonnollisesti, kertoo reilusti keikkailukokemusta omaava solisti Rockell.

– Omat biisimme menivät coverien seassa täysillä läpi, ja jengi lauloi mukana kappaleita, joita he eivät ole koskaan aiemmin kuulleetkaan, Liski ihmettelee.

Johtuiko se sitten hyvästä tarjoilusta vai laadukkaasta materiaalista? Se selviää Tirrassa 13.2., jossa Adam & Eve seuraavaksi esiintyy.

Adam & Eve on:

Matti Rockell – laulu
Ilmari ”Imppu” Myllynen – koskettimet, taustalaulu
Tuomas ”Largo” Larkovuo – Basso, taustalaulu
Petri ”L.” Liski – Rummut, taustalaulu
Joonas Mäyrä – Kitara, taustalaulu

Yhtyeen kuulumisia ja keikka-aikataluja voi seurata Facebookissa osoitteessa: www.facebook.com/adameverocks

 

AJANKOHTAISTA -arkisto

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011