Lumosta liikuntaa niin lapsille kuin senioreillekin

Lumon Juhani Lahti ja Hanna Liikka kehuvat kilpaa salinsa lämmintä tunnelmaa. Pikkuinen Veera-tyttönen lienee samaa mieltä.

Joulun ja uuden vuoden juhlinnan aiheuttama vatsan turvotus ja liikakilot ovat saaneet taas näin vuoden alussa monet aloittamaan liikunnan ja terveemmät elämäntavat, ainakin hetkeksi.
– Kyllä alkuvuodesta nämä ns. uudenvuodenlupaus-liikkujat ovat näkyvä ryhmä, mutta siinä ei ole mielestäni mitään pahaa. On hienoa, että ihmiset tekevät lupauksia ja edes vähän aikaa kokeilevat liikkua hieman enemmän ja muuttaa elämäänsä terveellisempään suuntaan. Jotkut jaksavat onneksi vähän pitempäänkin, kun taas toisilla kyseessä on vain hetken hurma ja innostus. Tärkeintä olisi aloittaa liikuntaharrastus maltilla ja rauhassa, niin ettei yritä muuttaa kaikkea kerralla, jolloin pala voi olla liian iso nieltäväksi ja into hiipuu nopeasti. Suotavaa olisi myös, että liikkuminen olisi mielekästä, eikä mitään pakkopullaa tietää liikuntavastaava Hanna Liikka liikunta- ja hyvinvointikeskus Lumosta.
– Vaikka alkuvuosi onkin ruuhkainen, niin meillä aamut ovat aina vetäneet hyvin porukkaa, koska aamuvalikoimamme on hyvin monipuolinen. mm. vuorotyöläiset ja seniorit ovat tottuneet käyttämään aamuvuorojamme kertoo Liikka.

Liikunta- ja hyvintointikeskus Lumo aloitti tammikuussa perhejumpan. Mistä oikein on kyse?
– Monesti nuoret äidit saattavat kokea jopa hieman syyllisyyttä siitä, että käyvät salilla ja lapsi jää kotiin, vaikka tosiasiassa se, että äiti pitää huolta kunnostaan ja jaksaa paremmin, on hyvä asia koko perheelle. Meillä lapsen voi ottaa mukaan harrastukseen. Aikaisemmmin meillä oli vauvajumppa, mutta se osoittautui liian marginaaliseksi ryhmäksi ja nyt päätimme kokeilla tälläistä koko perheelle suunnattua jumppaa, jossa voi jumpata yhdessä lapsen kanssa tai myös ilman lasta. Kaikki vaaraa aiheuttavat välineet on poistettu ja musiikkikin soi hiljempaa kuin normaalisti. Lisäksi meillä on myös satujumppa, joka on suunnattu noin 4-6 vuotiaille. Kun lapset ovat mukana salilla, oppivat he jo nuorina nauttimaan liikunnasta ja saavat kenties itsekin kipinän liikkumiseen kertoo Liikka.

Ennen vanhaan kuntosalit miellettiin vain nuorten hyväkroppaisten ja hyväkuntoisten temmellyskentäksi. Enää asia ei ole näin, ainakaan Lumossa, jonka käytävillä, laitteissa ja oleskelutiloissa käyskentelee paljon tyytyväisen oloisia senioreita.
– On todella upeaa, että nykyään seniorit uskaltautuvat mukaan kuntosalitoimintaan. Lumossa senioritoiminta on todella aktiivista ja he ovatkin merkittävä osa tätä kuntosalia ja sen henkeä sanoo Liikka tyytyväisenä. Jotain senioreiden saliyhteisön yhteishengestä kertoo sekin, että Liikan jäädessä äitiyslomalle, senioriryhmä lahjoitti hänelle mm. itsekudottuja vauvantossuja ja lapasia.
– Senioreille tärkeää on myös toiminnan sosiaalisuus. Täällä he tapaavat tuttuja ja tutustuvat uusiinkin ihmisiin. Samalla oma kunto kohenee ja mieli virkistyy. Heille liikuntatunnin jälkeinen kahvihetki oleskelutilassa on ihan yhtä tärkeää kuin varsinainen liikunta kertoo Lumon toimitusjohtaja Juhani Lahti.

– Monesti kynnys salille lähtemiseen on liian korkea. Odotetaan, että pitäisi olla tietyllä tavalla pukeutunut trendivaatteisiin ja pitäisi näyttää jo valmiiksi hyvältä. Tätä kynnystä olemme Lumossa pyrkineet tietoisesti alentamaan, koska tärkeintä on saada ihmiset liikkumaan ja samalla myös viihtymään salilla. Salikäynnin pitää olla elämys ja miellyttävä kokemus. Tänä päivänä monet kyllä liikkuvat enemmän kuin ennen, mutta toisaalta on myös enemmän ihmisiä, jotka eivät liiku ollenkaan. Ennen liikuttiin jo työnkin puolesta paljon sekä liikuttiin metsissä marjastamassa tai sienestämässä ym. Tänä päivänä suurin osa työstä on toimistossa tai autossa istumista ja elämäkin tuntuu olevan kiireisempää kuin ennen, joten liikunnan saaminen osaksi elämää olisi kaikille ensiarvoisen tärkeää linjaa Lahti.

Televisiossa suosittuja formaatteja ovat tänä päivänä kokkiohjelmat, mutta toisaalta myös erinäiset ”irti läskeistä”- ohjelmat ovat vallaneet ruudun. Mitä tämä kertoo yhteiskunnastamme ja liikuntatavoistamme?
– Kyllä tämä kertoo siitä, että ihmiset haluavat nauttia hyvästä ruuasta ja viineistä, mutta samalla halutaan olla hyvässä kunnossa ja myös näyttää hyvältä. Itse en pidä noista TV-ohjelmien kolmen kuukauden superkuureista, joissa pudotetaan mahdollisimman paljon kiloja hirveällä rääkillä, sillä mitä nopeammin kilot pudotetaan, sitä nopeammin ne yleensä tulevat myös takaisin. Painonpudotus kannattaisi aina tehdä maltilla pikkuhiljaa ja pidemmällä tähtäimellä. Tärkeämpää olisi saada aikaiseksi pysyvä elämänmuutos ja löytää oikea tasapaino liikunnan ja ruuan suhteen. Suoda itselleen välillä se berliinin munkki tai vaikkapa olut ilman suuria tunnontuskia sanoo Lahti.

Pete Salomaa

 

AJANKOHTAISTA -arkisto

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011