Liipolan lähiöseuran ahkerat kädet

Liipolan kaupunginosa on ollut tiedotusvälineitten lemmikki vuosia. Se on kuulunut tutkimusten piiriin, missä korkeakoulujen tutkijat ovat selvittäneet keski-ikäisten kaupunginosien asukaslähtöistä viihtyvyyttä sekä lähiöiden palvelurakennetta.

Lahden Liipolassa on useita lasten päiväkoteja, seurakuntakeskus sekä tämän vuoden aikana valmistuva uusi monitoimirakennus ala-asteineen, kun 1970-luvulla valmistunut homevaurioinen koulu purettiin. Ikääntyvälle väestölle on Liipolan Lähiöseura ry järjestänyt monimuotoisia toimintoja vuodesta 1996 alkaen.

Asukastuvan käsityöryhmä on eräs seuran tärkeimmistä työmuodoista. Kun seuran toiminnot muuttivat lähiön ostoskeskukseen perustettuun Toimelaan Ostoskadulle, saivat käsityön harrastajat sieltä tilat, tosin ahtaammat kuin Pihtikadun asukastuvalla. Pienissä tiloissa, vanhassa myymälän tavaraeteisessä surraavat nyt ompelukoneet. Kahdet kangaspuut ovat näkyvillä Toimelan suuren salin sopessa, missä hyllyt ovat täyttyneet joulun jälkeen uusista lähiöseuran naisten ahkerien käsien tuotteista. Niistä saadut myyntitulot käytetään muun muassa hyväntekeväisyyslahjoituksiin.

Liipolan Lähiöseura ry:n käsityöryhmässä tiistaiaamuna mukana olleet jäsenet kokoontuivat Toimelassa kangaspuitten vierelle perhekuvaan, vasemmalta rouvat Lilia, Marjatta, Maarit, Sisko, Minna ja Mirja.

Myös pienimuotoinen vaihtorekki ja pieni hyllykkö vaatteille löytyy heti Ostoskadun pääoven luota. Se toimii tavaravaihdon periaatteella kuten ennenaikainen oravannahkakauppa. Jos tuot nurkkaukseen jotakin, niin viet sieltä vastaavasti vaatteita tai muuta sellaista pois.
– Me käsityön harrastajat vaihdamme ihmisten vaatteisiin esimerkiksi vetoketjut tai lyhennämme housunlahkeet tai mekon ja takin helmen pientä korvausta vastaan, kertoo ompelualan eläkkeellä oleva ammattilainen Sisko Kekkonen.

Hän korostaa, että käsityön tekijät tekevät vapaaehtoistyötä. Työpalkkiot käytetään materiaalien hankintaan. Siskolta saa neuvoja myös oman ompelukoneen omistaja, kun sen käytössä tulee ongelmia; aluslanka on mennyt sekaisin puolakotelon sukkulassa tai päällyslanka ei tee yhteistyötä aiotun ompeleen kanssa. Ompelusopessa saa vasta-alkaja ompelukoneen käyttäjä perustietoa, sillä useimmat ompeluryhmän rouvat ovat tehneet pitkän päivätyön edesmenneiden lahtelaisten vaatetustehtaitten työpöytien äärellä.

Perustajajäsenistä Mirja Autio virkkaa koreita, kiiltäviä kaulapusseja, joihin voi piilottaa puhelimen. Liipolalaisia ja muita lähiseudun käsitöiden tekemisestä innostuneita ihmisiä toivotaankin tulevan Toimelaan, jos työn alla oleva sukan kantapään teko takkuaa tai peukalo valmistuukin ”keskelle lapasen kämmentä”. Neulomisen eli kutomisen sekä virkkauksen alkeet opetetaan sopessa kädestä pitäen, mutta pitsinnyplääjiä ei käsityöryhmäläisissä tällä kertaa ole, huudahtavat paikalla olleet rouvat. Kangaspuitten käytön alkutaipaleelle, kuten loimen laittoon ja niisimiseen on saatu apua Toimelan henkilökunnalta.

Suuri huoli on seuraavasta vuodesta varmasti koko Liipolan Lähiöseuran väellä ja johtokunnan puheenjohtaja Jouni Ikosta myöden. Toimelassa tapahtuva asukastoiminta on suunniteltu kaupungin taholta päättyvän kuluvan vuoden 2015 lopulla. Liipolan monitoimikoulun tiloista löytyy varmasti iltaisin seuralle toimintatilaa, mutta pääosa asukastoiminnasta on viime vuosien aikana tapahtunut aamusta iltapäivään. Varsinkin vuoden pimeimpinä viikkoina ihmiset eivät mielellään liiku mäkisessä kaupunginosassa. Käsityöryhmäläiset ovat Toimelassa arkisin klo 09 – 12, tervetuloa mukaan käsityön harrastajat.

Marja-Liisa Niuranen

 

AJANKOHTAISTA -arkisto

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011