Ensikertalainen baletissa

Olen aina pitänyt itseäni äijänä. En nyt sentään ihan samassa mittakaavassa kuin Jone Nikula tai Jouni Hynynen, mutta kuitenkin. Äijät tykkäävät lätkästä, kaljasta ja kaikenlaisesta ryskeestä mihin kuuluu esimerkiksi kovaääninen Rock-musiikki. Mikään taiteeseen tai korkeakulttuuriin viittaava ei kiinnosta. Eikä saa kiinnostaa. Äijien kunnioitusta ei voiteta kertomalla ooppera- tai baletti-kokemuksista.

No, joskus pitää tehdä sellaistakin, mitä ei normaalisti tekisi. Tämän vuoksi päätin heittäytyä rohkeasti mukavuusalueeni ulkopuolelle ja hommasin liput balettiin. Tosin tähän tarvittiin paremman puoliskoni ”henkinen tuki”. Tuskinpa olisin ihan yksikseni balettiin lähtenyt. Kyseessä oli Sibelius-talon lavalla maanantaina esitetty Joutsenlampi-baletti, jonka esittäjänä toimi Pietarilainen St.Petersburg Festival Ballet. Sen mainoslause kuuluu: ”St Petersburg Festival Ballet tunnetaan yhtenä parhaista venäläisen klassisen baletin seurueista, jonka herkkään eleganssiin antaa oman lisänsä modernimpi tuulahdus”. Tietojeni mukaan, joita netistä kaivoin, Venäjä on yksi baletin emämaista, joten nähtävästi nyt olisi mahdollisuus nähdä korkeatasoista balettia Lahdessa. Siispä hieman parempaa päälle ja Sibbe-talolle mars!

Sali täyttyi pikkuhiljaa ja valot pimenivät. Sitten kajahtivat ämyreistä ilmoille Tsaikovskin ensi sävelet. Harmi sinänsä, että musiikki tuli ämyreistä, sillä liveorkesterin soittamana musiikki olisi päässyt paremmin oikeuksiinsa, mutta samalla produktion ja samalla myös lipun hinta olisi varmasti ollut eri luokkaa. Nyt CD:ltä soitetusta musiikista jäin kaipaamaan ainakin lisää alakertaa eli botnea. Musiikillisestihan teos on todella upea ja varmasti moni muukin ”äijä” tunnistaa Joutsenlampi-teeman, onhan siitä tehty jopa rautalankakitara-versioitakin.

Lavastus ja valaistus oli upea, jotenkin satumainen, mutta kohtalaisen simppeli, sillä pääosassa olivat tanssijat. Ensimmäisen tanssijan astellessa lavalle, ajatukseni valtasi tieto siitä, että tuollaisiin balettihousuihin ei meikäläisen vartaloa kannattaisi verhota. Ei näyttäisi kovinkaan hyvältä. Kun tästä ajatuksesta pääsin eroon, sujuikin loppu kuin itsestään. Aluksi ihmettelin missä välissä saa aplodeerata, mutta muita seuraamalla siitäkin selvittiin.

Tanssijat olivat todella upeita, varsinkin pääosan esittäjä ja ykköstanssija Margarita Zhuchina oli taidollisesti muita päätä pidempi ja etevämpi. Erittäin vakuuttava esiintyjä ja heittäytyminen dramaattiseen rooliin oli täydellinen, vaikken baletista oikeastaan mitään edes ymmärrä. Miespääosan esittäjä jäi hieman varjoon, vaikka ammattimies vaikutti kyseessä olevankin. Sen verran hallitseva ja dramaattinen Zhuchinan esittämä Odette todellakin oli.

Itse tarina on simppeli, joten jopa tälläinen ensikertalainen ymmärsi pääosin mitä kulloinkin näyttämöllä tapahtuu, vaikkei sanaakaan vaihdettu. Ehkä asiassa auttoi loistava elokuva ”Black Swan” muutaman vuoden takaa, sekä wikipediasta etukäteen kurkittu juoni. Kyseessä on perus satu. Tarina kertoo prinssi Siegfriedistä sekä ilkeän velhon Rothbartin, joutseniksi taikomista neitokaisista. Neidot saavat ihmismuotonsa takaisin vain öisin ja taika raukeaa, mikäli joku lupaa rakastaa neitoa ikuisesti. Prinssi rakastuu yhteen joutsenista, Odetteen, joka kertoo tälle taiasta, ja prinssi lupaa pelastaa hänet. Asiat eivät kuitenkaan suju ongelmitta, mutta lopulta kaikki päättyy rakkauden voittoon.

Näytös kesti kaksi tuntia plus 20 minuutin väliajan. Yllätyksekseni aika meni nopeasti, enkä missään vaiheessa ollut pitkästynyt. Ammattitaitoisten tanssijoiden esitystä oli suorastaan nautinto seurata. Kyllä ihmisvartalolla pystyy tekemään kaikkea ihmeellistä tanssin nimissä. Tanssijat olivat olemukseltaan hyvällä tavalla melkoisia ”kuivan kesän oravia”, eläväthän balettitanssijat todella askeettista ja kurinalaista elämää, jopa suuremmissa määrin kuin useimmat huippu-urheilijat.

Mitäpä sitten ”äijälle” jäi baletista käteen? Ihan mukava kokemus, mutta jos ja kun seuraavan kerran löydän itseni baletista, pidän huolen siitä, että paikalla on elävä orkesteri, joka huolehtii musiikista. Silloin nautinto lienee kaksinkertainen? Mediaseksikkäästi sanoen: Itsensä haastaminen mukavuusalueensa ulkopuolelle kannatti tälläkin kertaa ja jälleen kerran sitä ollaan yhtä mielenkiintoista kokemusta rikkaampia.

Pete Salomaa

AJANKOHTAISTA -arkisto

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011