Lähikirjastojen puolesta-adressin on allekirjoittanut jo 2500 kuntalaista

Lahti-kaupungissa kirjastotoimen johto ja sivistyslautakunnan jäsenet saivat kuvaannollisesti kylmää vettä niskaansa, kun kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta julkaisi Talousarvion ja talousarviosuunnitelman vuosille 2015 – 2017 lokakuun alussa kaupunginvaltuuston seminaarissa. Kaupungin johtoeliitti olettaa, että suuret säästöt kertyvät, kun Kärpäsen, Launeen ja Mukkulan kirjastot lakkautetaan ja Ahtialan kirjasto siirtyisi koulun kupeesta terveyskeskuksen pieniin tiloihin ensi vuonna. Kirjastotoimen kustannus koko kaupungin menoissa on vajaa yksi prosentti ja asukasta kohti 63 euroa vuodessa.

-Kaupungin johdolla on kuvitelma, että tulevaisuudessa pienissä, sadan neliön suuruisissa Liipolan ja Jalkarannan itsepalvelupisteissä, uusissa monitoimitaloissa, kaupunkilaiset hoitavat lainaustoiminnan lähes ilman henkilökuntaa, totesi kirjastotoimenjohtaja Marja Malminen tuohtuneena. Hän ei ollut saanut tietoja etukäteen, lainausmääriltään kolmen suurimman sivukirjaston lakkauttamisuhasta. Hän totesikin, että nykyisin on taloussuunnitelmien tekijöillä utopistisia käsityksiä kansalaisten itsepalvelukyvyistä kirjastojen suhteen. Vantaalla yhteen kirjastoon pääsee illalla ja pyhisin koodisanalla, mutta siellä tarvitaan arkisin henkilökunta järjestämään kirjat ja ohjaamaan asiakkaat niin atk- kuin kirjojen lainauspalvelussa.

Launeen omakotiyhdistyksen järjestämään Lähikirjastojen puolesta – keskustelutilaisuuteen saapui Launeen kirjastolle tiistaina lähes 200 kirjaston vakikäyttäjää puolustamaan lähikirjastoja myös tulevaisuudessa. Launeen kirjastosta tehtiin viime vuonna 124 000 lainausta ja siellä oli 46 000 asiakaskäyntiä.

Lahden kirjastojen menot ovat tänä vuonna runsas 6 700 000 euroa, mistä valtion korvamerkitty osuus on 1/3 osa. Ensi vuodelle on henkilöstökuluja vähennetty vajaalla 300 000 eurolla mikä tarkoittaa ehkä kolmen henkilön vähennystä, jos kirjastot suljetaan! Malminen jatkaa, että viimeisten tutkimusten mukaan kirjastojen atk-, kopio- ja skannauspalvelut ovat tulleet tärkeiksi opiskelijoitten lisäksi yhden-kahden hengen yrityksille, joilla ei ole ollut varaa kaikkien tarvittavien laitteiden ostoon.

Launeen omakotiyhdistys järjesti tämän viikon tiistai-iltana Launeen kirjastolla Lähikirjastojen puolesta keskustelutilaisuuden, missä puhetta johti yhdistyksen puheenjohtaja Erika Himilä ja läsnäolijoita oli lähes 200. Keskustelu oli vilkasta. Yleisön pääsanoma päättäjille oli:
– Jos lähikirjatot lopetetaan, niin veronmaksajien viimeisetkin ilmaispalvelut väkirikkailla esikaupunkialueilla poistetaan. Viihtyisät kirjastot ovat kirjalainausten ojella olohuone ja sosiaalinen tapaamispaikka asukkaille. Autottomilla lapsiperheillä, ikääntyvällä esikaupunkilaisella ei ole varaa linja-automaksuihin tai invalidilla taksikyytiin pääkirjastokäynteihin. Pääkirjastoon näiltä lakkautusuhanalaisista kirjastoista on matkaa vähintään viisi kilometriä eivätkä kirjastoissa kävijät asu niiden seinän vieressä.

Perhepäivähoitajat ja päiväkotien ryhmät mukaan lukien koululaisryhmät opettajineen vierailevat lähikirjastoissa säännöllisesti kävellen. Kaikki lopetusuhan alaiset kirjastokiinteistöt ovat lisäksi kaupungin omistuksessa, joten hoitokustannukset jatkuisivat edelleen.
-Lapset uskaltavat tulla lähikirjastoihin yksinkin, kertoi sivistyslautakunnan puheenjohtaja Eero Vainio (Sdp). Launeen kirjasto oli hänelle koulukiusatulle pakopaikka ja sivistyksen lähde.

Nopeasti lähikirjastojen ystävät ryhtyivät puolustamaan kirjastojaan, kun tuli ihmisten tietoon, mitä sisälsi seminaarissa kuultu talousarviosuunnitelman teksti sivulla 34. Launeella vakituisina kirjastonkäyttäjinä ryhtyivätMarja Raudanpää ja Tarja Koivisto keräämään Lähikirjastojen puolesta – adressiin nimiä. Samoin on tehty Mukkulan ja Kärpäsen alueella, ja ne ovat allekirjoittaneet lähes 2500 lahtelaista. Lasten perhepäivähoitajat ovat kirjoittaneet omat kannanottonsa. Ensi maanantaina adressit luovutetaan joukolla kaupungin päättäjille kaupungintalolla. Ehkä kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ilkka Viljanen ja kaupunginjohtaja Myllyvirtauskaltavat tulla silloin paikalle.

Marja-Liisa Niuranen

AJANKOHTAISTA -arkisto

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011