Camp goes architecture!

Lions Clubien kansainvälinen nuorisoleiri- ja nuorisovaihto-ohjelma antaa joka vuosi nuorille tilaisuuden tutustua elämään muissa kulttuureissa ja maissa. Vuosittain järjestetään toistasataa lionsleiriä noin 39 maassa. Vastavuoroisuusperiaatteen mukaisesti lähettävän klubin tulee sitoutua vastaanottamaan tarvittaessa yhtä monta nuorta perhejaksolle kuin se lähettää vaihtoon. Nuoren tai hänen perheensä ei tarvitse kuulua Lions Clubiin.

Tänä kesänä järjestävä leirivuoro osui Lahteen, sillä ”Camp goes architecture”-niminen loppuleiri pidettiin Ahtialassa, Loma- ja kurssikeskus Lepolan hienoissa maisemissa. Ennen varsinaista loppuleiriä olivat kaikki ulkomailta saapuneet nuoret ehtineet viettää pari viikkoa suomalaisissa isäntäperheissään.
– Kyseessä ei ole mikään ihan uusi asia, sillä Lions Clubs International on järjestänyt nuorisovaihtoa jo 1960-luvun alusta lähtien. Lions klubien kautta nuorille annetaan mahdollisuus kansainvälisyyteen ja tutustumiseen toisiin maihin ja kulttuureihin kertoo tämän vuotisen leirin johtaja Leena Lappalainen.

Leirin ja sen ohjelman suunnittelu starttasi jo 2,5 vuotta sitten, kun Lappalaista pyydettiin järjestämään seuraava nuorisoleiri.
– Leirille saapui 28 nuorta 17 eri maasta, joten voidaan todellakin puhua aika isosta ja kansainvälisestä leiristä. Yksin olisi ollut mahdoton onnistua, mutta onneksi sain mukaani tähän suunnittelu- ja toteutusprosessiin mukaan alueen parhaat lion-voimat, mikä helpotti paljon. Monet osallistuvien klubien jäsenet ovat jollain tapaa olleet mukana tässä prosessissa eri työtehtävissä kiittelee Lappalainen.

Shona Grahamin (2. oik.) ryhmän työ käsitteli kuuloaistia. Ryhmän tuli rakentaa teos, joka tekee ääntä joko ihmisen tai tuulen avulla.

Yksi ongelma leirin järjestämisessä on jopa hieman yllättäen ollut isäntäperheiden löytäminen. Nuorethan viettävät ensi pari viikkoa isäntäperheissä ennen loppuleiriä. Isäntäperheiden toivotaan viettävän ihan tavallista suomalaista arkielämää ulkolaisten nuorten kanssa, eikä heitä suinkaan velvoiteta viemään vierasta ympäri Suomen nähtävyyksiä.
– Kyllä siinä tuli käytyä läpi kaikki tutut ja tutun tututkin, jotta saimme jokaiselle nuorelle isäntäperheen. Suomalaiset ovat nähtävästi hieman arkoja suhteessa ulkomaalaisiin ja usein epäillään myös sitä, riittääkö oma kielitaito. Isäntäperheen ei tarvitse kuulua Lions Clubiin, joten senkään ei pitäisi esteenä olla ihmettelee Lappalainen. Kovin monet perheet ottavat nuoria joka vuosi.

Varsinaisen leirin pääteemaksi valikoitui arkkitehtuuri, ympäristö ja kierrätys, eikä ihme, onhan leirijohtaja Lappalainen ammatiltaan arkkitehti. Leirillä nuoret valmistivat kuuden päivän aikana kuusi erilaista installaatiota rakennusalan kierrätystavarasta koskien eri aisteja. Apuna suunnittelussa ja itse rakennustyössäkin heillä on ollut seitsemän Lahden muotoiluinstituutin kakkosvuosikurssin opiskelijaa.
– Näistä opiskelijoista täytyy kiittää muotoiluistituutin kalustesuunnittelun vastuuopettajaa Harri Kalliomäkeä, joka asian mahdollisti kiittelee Lappalainen.

– Aluksi en oikein tiennyt mihin olen lähtenyt mukaan, mutta todella hyvin kaikki on sujunut. Olen toiminut eräänlaisena yleismies-jantusena ja kiertänyt ryhmästä toiseen auttamassa mm. sähkökoneiden kanssa. Porukka on ollut tosi mukavaa ja ainakin kielitaito on viikon aikana karttunut kertoo Lahden muotoiluinstituutin toisen vuosikurssin opiskelija Lauri Seppälä.

Sauna ja karjalanpiirakka yes, Salmiakki no!

Yksi leiriläisistä, englantilainen Shona Graham, (18) on ollut todella tyytyväinen oleskeluuunsa Suomessa.
– En aikaisemmin ollut käynyt yhdessäkään Skandinavian maassa ja Suomi vaikutti hyvältä valinnalta. En tiennyt oikeastaan mitään Suomesta ja se oli jännittävää. Tai no tiesin kyllä Suomen lipun ja sen että talvella on kylmä ja silloin voi nähdä revontulia kertoo Graham.

Erityisesti Graham on ihastunut suomalaiseen saunaan, joita hän kertoi nähneensä ”aika monta” parin viikon aikana.
– Rakastan saunaa, vaikka se onkin kuumempi kuin luulinkaan hän naurahtaa.

Sen verran ihastunut Suomeen Shona Graham on, että haluaa palata Suomeen erityisesti talvella, sillä jäässä olevat järvet ja luminietokset kiiinnostavat. Isäntäperhe vei hänet tutustumaan mm. Helsinkiin, jossa hän pääsi käymään muutamassa museossa. Lisäksi hän vietti aikaa perheen kesämökillä.
– Yllättävää Suomessa on ollut ruokailuaikojen erilaisuus Englantiin verrattuna. Ne kun ovat niin säännölliset, vai johtuuko se vain tästä leiristä? Lisäksi suomalaisten puutalojen yleisyys on ollut positiivinen yllätys luettelee Graham havaintojaan maastamme.

Suomalaisesta ruoastakin on löytynyt yksi suosikki, sillä karjalan piirakka maistuu Shonalle hyvin. Sen sijaan suomalaisten suosikki salmiakki ei kuulu suosikkeihin.
– Anteeksi kauheasti, mutta salmiakki on kauheaa! parahtaa Shona leveästi nauraen.

Nuorisovaihtosta kiinnnostuneita nuoria ja heidän perheitään leirijohtaja Leena Lappalainen kehottaa ottamaan yhteyttä johonkin paikallisista Lions Clubiin, josta löytyy tarvittava informaatio.
– Hakuajat kesän nuorisovaihtoon ja leireille ovat syksyisin opastaa iloinen Lappalainen lopuksi tiedonjanoisia.

-Petri Salomaa-

 

AJANKOHTAISTA -arkisto

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011