Vintage vei Launeen Kontilla

Näytöksessä nähtiin Konttiin lahjoitetuista asuista kasattuja, värikkäitä vintageasukokonaisuuksia

Launeen Kontti otti muutaman vuosikymmennen loikkauksen taaksepäin tiistaina, kun kierrätystavaratalossa järjestettiin Vintagen viemää -tapahtuma. Ohjelmassa oli vintage-henkinen muotinäytös, jonka jälkeen kaikki esityksessä nähdyt 50-80-lukujen asut olivat myytävänä liikkeessä.

Tapahtuman aikana Kontissa oli myynnissä laaja valikoima myös muuta menneiden aikojen muotia ja tavaraa. Tapahtuman järjestänyt Koulutuskeskus Salpauksessa visuaalista markkinointia eli somistusta opiskeleva Mari Pietilä toteutti muotinäytöksen ammattitutkintonsa päättötyönä.
– Ajatus vintageaiheisesta muotinäytöksestä lähti eräästä Konttiin lahjoitetusta asusta. Sen kangas ja leikkaus kiehtoivat kauneudellaan, Pietilä kertoo.

Pietilä aloitti tapahtuman suunnittelun ja kasaamisen viime lokakuussa. Hän suunnitteli myös muotinäytöksen asukokonaisuudet itse, mutta talkootyönä toteutettuun näytökseen tarvittiin myös asiantuntija-apua.
– Olen käyttänyt asiantuntijoiden apua näytöstä suunnitellessani ja hankkinut tietoja museoista ja vaatteiden valmistajilta esimerkiksi vaatteiden ikään liittyen. Näytös toteutettiin talkootyönä ja olenkin kiitollinen niille kymmenille ihmisille, jotka ovat minua hyväsydämellisesti auttaneet, Pietilä kiittelee.

Esimerkiksi esityksen mallit olivat Pietilän oman tuttavapiirin lisäksi haalittu kasaan sosiaalista mediaa hyödyntäen.
– Laitoin vienon pyynnön eräälle fiftari- ja vintageasioista kiinnostuneiden sivustolle Facebookissa, ja minulla oli jo samana iltana kasassa 13 mallia esitystä varten.

Kaikki näytöksessä nähdyt vaatteet ovat tulleet Kontille lahjoitettuina, ja niitä oli korkeintaan vähän siistitty.
Kierrätysajatus oli oleellinen osa tapahtuman teemaa.
– Mielestäni on hullua heittää kestämään tehtyä vaatetta roskiin, mieluummin muokkaa siitä omanlaisensa.

Vintage- ja kierrätysteemat tuntuvat olevan tällä hetkellä nosteessa. Pietilän mielestä se on vain positivinen asia.
– On hieno homma, että monet ihmiset ovat ottaneet tällaisen asian omakseen ja todenneet, että vanhatkin vaatteet ja tavarat voivat olla tyylikkäitä ja hienoja.

Viime kesästä asti Kontilla työskennyt Pietilä on itsekin vintageharrastaja, joten inspiraatiota tapahtuman järjestämiseen ei tarvinut etsiä merta edempää.
– Vanhat autot, tavarat, vaatteet ja rock n`roll on kuuluneet elämääni pienestä pitäen. On ollut ihanaa suunnitella ja toteuttaa tätä, koska teema on niin lähellä sydäntä, Pietilä kertoo.

Hienosti sujuneen näytöksen jälkeen Pietilä ei vielä ollut uskoa, että projekti alkaa todella lähennellä kalkkiviivoja.
– Ehkä se huomisen työpäivän aikana iskee tajuntaan, kertoo helpottunut, mutta myös hieman haikea Pietilä.


Kontilla tapahtuu

Konttipäällikkö Rainer Ihatsu oli erittäin tyytyväinen Pietilän järjestämään tapahtumaan ja sen kautta Launeen Kontin saamaan ylimääräiseen huomioon.
– Visuaalinen markkinointi sopii meidän teemaamme erittäin hyvin, ja oli hienoa että Mari keksi järjestää tällaisen tapahtuman myymälässämme.

Kontin henkilökunta on ollut järjestäjän apuna ja tukena projektin alusta asti.
– Kun esimerkiksi sopivan oloisia vaatteita on tullut lahjoituksina, niin olemme laittaneet niitä sivuun jemmaan Marin tutkittaviksi.

– Hienoa työtä olet tehnyt ja ison tapahtuman saanut järjestettyä, kiitteli konttipäällikkö Rainer Ihatsu tapahtuman järjestänyttä Mari Pietilää.

Kontilla järjestetään muutama tapahtuma vuodessa. Seuraava avoin tapahtuma tulee olemaan myynnin ammattitutkintoa suorittavien opiskelijoiden kesäkuussa järjestämä kesätapahtuma. Tilaisuuden ohjelma on vielä auki, mutta siitä tullaan tiedottamaan myöhemmin.
– Tämä vintagetapahtuma toi tänne selvästi lisää väkeä ja huomiota. Haluamme jatkossakin esitellä tilaisuuksien kautta kaikkea mitä meiltä täältä löytyy, sekä myös nostaa kierrätysteemaa esiin.


Mikä Kontti?

Kontti on Punaisen Ristin kierrätystavaratalo, jossa myydään vain lahjoituksena saatua ehjää ja puhdasta tavaraa. Lahden Kontin tuloksesta puolet käytetään paikalliseen piiritoimintaan, 25% tilitetään SPR:n katastrofirahastoon ja toiset 25% käytetään Kontti-toiminnan kehittämiseen.

Kontti on myös monimuotoinen työyhteisö, joka tarjoaa tuettuja työpaikkoja pitkään töitä etsineille. Tavoitteena on työntekijöiden työelämävalmiuksien paraneminen työsuhteen aikana.

-Mikko Blomberg-

AJANKOHTAISTA -arkisto

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011