Trumpetti soi ja peruskivi muurattiin

Liipola-Kaikiharjun koulun oppilaat ja Kallion päiväkodin lapset olivat kirkkaan kevätauringon paisteessa todistamassa perjantaina 4.4.2014, kun uuden koulun ja kokonaisuudessaan monitoimitalon perustaan muurattiin teräksinen lieriö. Uusi ja aikaisempaa ehompi koulu ottaa vastaan nyt valkoisissa parakeissa koulutyötään tekevät koululaiset syksyllä 2015. Koulutilat ovat koulupiirijaon mukaan 1.- 4.luokkalaisille. Uudet koulutilat on varattu 160 oppilasta varten. Päiväkotipaikkoja on 125:lle lapselle, joista osaa käyttää aamu- ja iltapäiväkerholaiset. Luokkahuoneita on kahdeksan ja kolme erityisopetustilaa.

Liipola-Kaikuharjun koulun rehtori Maritta Turunen, oik, kertoi, että peruskiven muuraus on historiallinen, perinteinen tapa. Hän ja Kallion päiväkodin esikoululaiset Venla Laine ja Nils – Erik Lindblom laittoivat ensinnä teräslieriöön vähän euroja ja 4.4.2014 ilmestyneen Etelä – Suomen Sanoman. Lieriö laskettiin peruskiven sisälle ja päälle laitettiin muurauslaasti muiden rakennuksen suunnitteluun ja rakentamiseen osallistuneitten kanssa.

Tilaisuuden juonsi rehtori Maritta Turunen, joka kertoi muutamin sanoin kuulijajoukolle peruskiven muurauksen historiallista taustaa ja nykyisin valkoisissa parakkiluokissa työskentelevien lapsista ja opettajien, jotka ovat innokkaasti suunnitelleet tulevan talonsa tiloja ja niiden käyttöä. Puumerkkinsä ovat suunnitteluun antaneet myös 5. – 6. luokkien oppilaat, jotka opiskelevat Salinkallion koulussa tulevaisuudessakin. Perjantai-aamun tilaisuudessa oli mukana lasten suorittamaa ohjelmaa. Lahden kaupungin tervehdyksen toi kansanedustaja, Lahden kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mika Kari, joka on itsekin aloittanut koulutaipaleensa 1970-luvulla Liipolan ala-asteen ruskeassa parakkiluokassa. Nykyisissä parakeissa opiskellaan 18 opettajan johdolla.

Sivistystoimen toimialajohtaja Maritta Vuorinen ja Lahden Tilakeskuksen toimitilajohtaja Mauri Koistinenolivat todistamassa tällä vuosikymmenellä harvinaista tapahtumaa, jo toisen monitoimitalon peruskiven muurausta. Jalkarannan puretun ala-asteen tilalle rakentuva talo valmistuu myös syyslukukauden 2015 alkuun mennessä. Molemmat 1970-luvulla rakennetut koulutalot on jouduttu purkamaan kosteus ja homevaurioitten takia.

Koistinen kertoi myöhemmin puhelinkeskustelussa, että monitoimitaloon tulee Lahden Aterian jakelukeittiö. Ainakin eteläistä Lahtea palvelevalle aluekeittiölle on varattu tontti kaupungin omistamalla alueella Ajokatu 5:ssä. Kaupunginhallitus käsitellee rakennussuunnitelmaa huhti- toukokuussa.

Rakennusyhtiö SRV Oyj:n asunto- ja alueliiketoiminnan johtaja Antero Nuutinen kertoi tervehdyspuheessaan, että yhtiö on saanut Lahden kaupungin rakennussopimuksen ohella runsaasti ehdotuksia koululta Liipolan monitoimitalon suunnitteluun. Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Matti Sten arkkitehtitoimisto Aarne Boehm Oy:stä.

Peruskiven muuraustilaisuudessa oli läsnä tulevia nuoria käyttäjiä sekä alueen asukkaita. Nuutinen totesi, että yritys on suurella huolella ja mielenkiinnolla toteuttamassa tätä monitoimitaloa, missä on suunniteltu kustannustehokkaasti sivistystoimen koululaisten ja päiväkotilasten sekä kirjaston tarvitsemat käytännölliset tilat yhdistettynä oppilas- ja terveyshuollolle tuleviin tiloihin. Liiipolan monitoimitalon toivotaan olevan alueen asukkaitten olohuone.

Marja-Liisa Niuranen

AJANKOHTAISTA -arkisto

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011