Ympäristökasvatusta mummon ja vaarin malliin

Hennalan päiväkodin takana sijaitsevaan metsään nousi maanantaiaamuna tukku havumajoja. Majoja olivat innokkaiden päiväkodin lasten lisäksi rakentamassa Hennalan päiväkodin ympäristömummo Helena Juutilainensekä Paavolasta vierailulle tullut ympäristövaari Lauri Ojanen. Päiväkotien ympäristömummot ja -vaarit on Lahdessa Kymppi-hankkeessa luotu ympäristökasvatusta tukeva asukastoiminnan malli. Vapaaehtoiset käyvät omassa päiväkodissaan tukemassa päiväkotien luonto- ja ympäristökasvatusta antaen samalla mummon ja vaarin mallia lapsille.

– Me olemme lasten kanssa ajan viettämisestä ja heidän kanssaan tekemisestä nauttivia eläkeläisiä, jotka tekevät tätä vapaaehtoisesti, summaa ympäristövaari Ojanen.

Ojanen kertoo, että lasten kanssa harrastetaan, leikitään ja vietetään aikaa monipuolisesti. Ojanen itse lähtee lasten kanssa mieluiten ulos luontoon.
– Olemme käyneet esimerkiksi sieni- ja ympäristöretkillä. Vaikka ajatus on myös valistaa lapsia, he innostuvat usein ulkoilusta niin, etteivät välttämättä näe eivätkä kuule aivan kaikkea.

Kun toimitaan lasten ehdoilla, niin kaikilla on kivaa. Lapsia komennellaan niin koulussa, päiväkodissa kuin kotonakin, mutta ympäristövaari ei komentele, kertoo Lauri Ojanen rakentaessaan havumajaa lasten kanssa.

Lasten villiintyminen luonnossa kuuluu Ojasen mielestä asiaan.
– Ja yleensä kun sanon, että ”taluttakaas nyt vaaria, kun alan olla jo vähän huonojalkainen”, niin lapsetkin rauhoittuvat hieman auttamaan minua.

Sadepäivisin ympäristövaari keksii tekemistä sisätiloissa.
– Luen lapsille usein esimerkiksi satuja sadepäivän sattuessa.

Sekä Ojanen, että ympäristömummo Helena Juutilainen ovat mielissään siitä, että he saavat yhdessä päiväkodin kanssa suunnitella ohjelmaa vapaasti. Lasten kanssa on käyty eräässä lahtelaisessa päiväkodissa jopa pilkillä. Siellä olivat kaikki kaksivuotiaista lähtien mukana järven jäällä, jonka jälkeen lapset pääsivät vielä kalavaarin kanssa avaamaan kaloja.

Oppeja sukupolvelta toiselle

Yksi toiminnan kantavista ajatuksista on oppien, taitojen ja elämänkokemuksen välittäminen uusille sukupolville.
– Kaikilla lapsilla ei ole omia isovanhempia, joten ympäristömummo tai -vaari saattaa olla lapselle hyvin tärkeä kontakti varttuneempaan väestöön, Juutilainen muistuttaa.

Asian voi tietysti kääntää myös toisinpäin, sillä eihän kaikilla eläkeläisillä ole omia lastenlapsia, joiden kanssa voisi viettää aikaa. Ojasen mielestä vapaaehtoistoiminnan kulmakivi onkin molemminpuolinen tekemisen mielekkyys.
– Olen sopinut olevani paikan päällä lasten kanssa kerran viikossa, ja lähden joka kerta mielelläni päiväkodille. Se on aina tärkeä päivä.

Ajatus on se, että jokainen mummo ja vaari saavat itselleen oman ryhmän, jolloin ryhmäläiset oppivat tuntemaan vapaaehtoistyöntekijän.
Päiväkodit ovat ottaneet toiminnan avosylin vastaan, sillä se tuo heidänkin arkeensa positiivista muutosta, apuvoimia ja ideoita. Kymppi-hankkeen projektikoordinaattori Anne Meronen kertoo, että toiminta on jatkunut nyt reilun vuoden.

– Mukana on tällä hetkellä seitsemän eläkeläistä, joista neljä on naisia ja kolme miehiä. Hankkeen parissa on kaiken muun lisäksi kehitelty uusia toimintamalleja ympäristökasvatukseen ja ympäristöneuvontaan. Mukaan kaivataan vielä lisää eläkeikäisiä, jotka haluavat viettää aikaa ja puuhailla lasten kanssa, Meronen kertoo.

Vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneet voivat olla yhteydessä Kymppi-hankkeen projektikoordinaattori Anne Meroseen: anne.meronen@lahti.fi,
p. 050 383 6493.

Mikko Blomberg

 

Keskiaikaisen katolisen kirkon suhtautuminen oppineitten palkkioihin

Keskiaikainen yhteiskunta eli muutoskautta 1200-1300 luvuilla läntisessä kristikunnassa Keski- ja Etelä-Euroopassa. Rahatalous teki tuloaan kaupunkilaistuneisiin yhdyskuntiin, yliopistoja perustettiin, ja oppineet miehet muodostivat uusia ammattikuntia. Pohjois-Eurooppa ei vielä ollut kehityksessä mukana. Uusien ammattien harjoittajat lääkärit, asianajajat, korkeammin koulutetut opettajat ryhtyivät myymään tietojaan heidän palveluksiaan tarvitseville. Mutta tuon ajan kirkollisen käsityksen mukaan ”Tieto oli Jumalan lahja” eikä sitä saanut solidi- tai sous-rahasta myydä.

Lahden kaupungin pääkirjaston media- ja musiikkipalvelujen johtava informaatikko, FM Salla Palmi-Felin tutki historian alaan kuuluvassa väitöskirjassaan keskiaikaisen ammatillisen tiedon myynnistä koituneita ristiriitoja kaupunkilaistuvassa yhteiskunnassa. Hän väitteli aiheesta viime lauantaina Tampereen yliopistossa. Kun väitöskirja käsitti sekä lakiasioihin että teologiaan liittyvää aineistoa, oli vastaväittäjiä kaksi, dosentit Pauli Annala ja Maiju Lehmijoki-Gardner, Helsingin yliopistosta. Viimeksi mainittu opettaa teologiaa myös Baltimoren Loyola yliopistosta ja kustoksena toimi dosentti Kristian Krötzl Tampereen yliopistosta. Väitöskirja on kirjoitettu englanniksi. Tulevalla filosofian tohtorilla on pätevyys kirjasto- ja museoalan virkoihin, mutta oma mielenkiintonsa hänellä on edelleen tutkijan tehtäviä kohtaan. Hän on mukana kansainvälisessä historian tutkijaryhmässä.

Launeen kirjasto on tuttu paikka viisivuotiaalle Johannekselle, joka on valinnut iltahetken lukukirjat äidin Salla Palmi-Felinin kassiin. Pieni mies on pitänyt huolen illan lukuhetkistä myös äidin kanssa, joka väitöstilaisuus oli viime lauantaina historianlaitoksella Tampereen yliopistossa.

Palmi-Felinin perhe asuu Launeella. Salla kirjoitti ylioppilaaksi Lahden Lyseosta ja opiskeli Tampereen yliopistossa. Osan väitöskirjan kirjoittamisajasta hän oli työssä Kouvolan pääkirjastossa. Hän hymyilee, että Tampere viehätti kovasti, mutta aviopuolison mukana asuinkunnaksi tuli Lahti. Nuorella pariskunnalla oli eräänä täällä asumisen kriteerinä löytää korjauskelpoinen, mutta alkuperäinen omakotitalo kävelymatkan päässä rautatieasemalta. Launeelta 1950-luvun alussa rakennettu talo löytyikin, ja sitä puolisot ovat remontoineet alkuperäisiä rakennusratkaisuja kunnioittaen. Väitöskirjan ohella on taloon syntynyt nyt viisivuotias perheen esikoinen.

Väitöskirjan aineiston Tuomas Akvinolaisen sitaatin mukaisen ”Jumalan lahjaa ei voi myydä” tutkimuspaikkana Sallalla oli yhden lukuvuoden ajan Vatikaanin Roomassa sijaitsevat kirjasto ja arkisto. Hän asui Suomen Rooman instituutin opiskelijoille tarkoitetuissa tiloissa. Jo maisteriksi opiskelun aikana hän suoritti latinan- ja paleografian opinnot pystyäkseen lukemaan käsinkirjoitettuja rippi-isille kirjoitettuja ohjekirjoja.

1200-luvulla käytiin läntisessä kristikunnassa katolisen kirkon, fransiskaani- ja dominikaaniveljeskuntien ja etenkin oppineiden lakimiesten ja lääkärien välillä tiukkaa keskustelua siitä, onko ammattilaisilla oikeus ottaa maksua tekemisistään töistä yksityisille ihmisille. Lääkärit eivät hoitaneet ihmisten sieluja vaan yrittivät parantaa sairastunutta kehoa. Lakimiesten, advokaattien, tietoja tarvittiin, kun yhteiskunta kaupunkilaistui ja esimerkiksi sukujen välille tuli perintöriitoja. Syntyi myös uusia ammatteja, joitten harjoittajat tarvitsivat työstään palkkaa elättääkseen itsensä.

Vuonna 1215 kirkko julkaisi neljännen Lateraanikonsiilin, mikä määräsi kansan vuosittain ripittäytymään. Ihmisten ripittäytyminen toi papeille uudenlaisia maallisiakin asioita selvitettäviksi, mihin papit tarvitsivat rippi – isien ohjekirjat. Niiden tarkoituksena oli ohjata ammattien edustajia ripissä, ja ohjata heidän sielunsa pelastautumaan, varsinkin jos he myivät tietojaan. Lopulta ammattien harjoittajien tiedon myynti hyväksyttiin, sanottiinhan raamatussakin, että työmies on palkkansa arvoinen. Ammattien osaajat myivät tietojaan kovalla hinnalla, esimerkiksi lakimies saattoi saada työstä palkan, mikä oli englantilaisen papin palkkaan verrattuna kaksinkertainen.

Loppupäätelmässään Salla Palmi-Felin näkee runsaasti yhteneväisyyksiä keskiajan ihmisten ja nykyajan yhteiskunnassa. Köyhät ihmiset joutuivat keskiajalla lopuksi kirkon vastuulle, nyt leipäjonoissa pyydetään myös kirkon osallistumista varattomien toimeentuloon. Me kauhistelemme edelleen esimerkiksi lääkäreitten ja lakimiesten ansioita. Heikoilla tiedoilla varustettuja lääkärin ammatissa toimivia ihmisiä oli, meillä on valelääkäreitä.

Meillä syntyy uusia ammatteja vanhojen teollisuusalojen tilalle. Ne vaativat oman aikansa ennen kuin ne hyväksytään ja arvostetaan. Myös pätkätyöläisyys on verrattavissa keskiajan yhteiskunnan muutoksiin, ihmiset joutuivat kiertämään ja hakemaan toimeentulonsa matkojen päästä kotiseuduiltaan. Euroopan kansat ja yhteiskunnat ovat muuttuneet kohtuullisen vähän tuhannen vuoden aikajaksolla.

Marja-Liisa Niuranen

 

Viihteen legenda- Markku Aro

Yksi Suomen iskelmätaivaan vuosikymmenten suosikeista on ehdottomasti Markku Aro. Hän aloitti uransa jo 60-luvulla voittamalla laulukilpailut, josta hänet bongasi legendaarinen keikkamyyjä/ manageri Tauno ” Tappi” Suojanen.
Ensimmäinen levy ilmestyi loppuvuodesta 1968, Käyn uudelleen eiliseen, josta tuli ykköshitti talven aikana. Siitä alkoi huikea hittiputki läpi vuosikymmenten. Kukapa ei tietäisi kappaleita Hyvännäköinen, Oo- mikä nainen, Jestas sentään, Oma kultasein, Anna kaikkien kukkien kukkia, Ollaan lähekkäin, Etsin kunnes löydän sun ja Keskiyön aikaan jne.

Keikkoja on takana useita tuhansia kuuden vuosikymmenen ajalta. Edelleen Markku Aro tekee keikkaa ja suosio on koko ajan tasaisen kova. Hän on haluttu artisti tanssilavoille, ravintoloihin ja tapahtumiin sillä miehen äärettömän kova ammattitaito yhdistettynä yleisön toiveet huomioonottavana artistina on tehnyt hänestä kestosuosikin.
Vaan vieläkö miehellä on muistikuvia uran alkuajoilta, Kristiina Hautalan kesäkiertueesta 1968 ja ensilevytyksestä samalta vuodelta?
-Muistikuvat on edelleenkin kirkkaat. Keväällä sain levytyssopimuksen Toivo Kärjen tallista. Muistan, kun Markku Suominen ja minä mentiin Topin huoneeseen peräkanaa, ensin minä ja sitten Suominen, ja molemmat saatiin levytyssopimus. Sitten Euroviisujen 1968 jälkeen starttasi Kristiina Hautalan kesäshow, jossa olin mukana. Kristiinahan edusti Suomea Euroviisuissa- kappaleella Kun kello käy. Hyvät muistot kiertueesta on. Soittajina oli mm. Hietasen Pedro. Tuo show kesti toukokuusta aina syyskuulle asti ja keikkoja tehtiin todella paljon.
Syksyllä kävin levyttämässä Engelbert Humperdinckin kappaleen Les bicyclettes `de Belsize, joka oli suomeksi Käyn uudelleen eiliseen. Mulle soitettiin se levyltä ja kysyttiin sopisiko tällainen biisi sulle, mitäs pidät. Pidinhän minä siitä valtavasti ja mullehan sopi. Marraskuussa levytettiin, ja se meni kauppoihin ja se alkoikin soida Paalosmaan Matin listaohjelmassa hyvin alkuvuodesta. Kappale nousi ensin sijalle 7, sitten se nousi kuudenneksi ja lopulta meni kärkeen. Oli se hieno tunne, kun kuuli radiosta oman kappaleensa. Kyllä kainalot kostui.
Syksyllä 1968 kasasin ensimmäisen oman bändin ja eikun omille keikoille. Mukana oli Hietasen Pedro ja muita tamperelaisia soittajia. Suojasen Tappi möi keikat. Hän oli kova-ääninen ja hyväsydäminen mies. Hirmuinen juomaan Dry Vodkaa ja punaista jaffaa, mutta ennenkaikkea kova työmies. Hän möi vaikka vanhat kalsarit jalastaan, mikäli joku olisi ostanut.

Itsekin olit Suomen Euroviisu- edustajana v.1971 kappaleella Tie uuteen päivään. Millaiset muistikuvat siitä jäi?
-Itse Euroviisut oli loistava tapahtuma. Oli todella iso bändi ja mukana oli kapellimestarina Ossi Runne, myös Lehtisen Rauno oli mukana ja taustakuorossa sekä tanssityttöinä Koivistolaiset. Englantilaiset tykkäsivät meistä kovasti ja saatiin siellä päin paljon julkisuutta. Eikä meillä hassummin mennyt, sillä sijoituttiin peräti sijalle 8. mikä oli hyvin. Ei siitä edustuksesta sen kummemmin hyötyä ollut uralleni. Paremminkin Hyvännäköinen oli kappale, joka nosti suosion ihan uudelle tasolle.

Kuinka paljon keikkamaailma on muuttunut 60-luvulta näihin päiviin?
-Nykyään ihmiset tanssii tanssilavoilla enemmän kuin mitä esimerkiksi 70-luvun alkupuolella. Silloinkin porukka tanssi, mutta enemmänkin taaempana. Lavan eteen tultiin katsomaan illan esiintyjää. Mutta nykyäänkin yleisö haluaa tulla elävän musiikin tilaisuuksiin niin kuin ennenkin. Nykyään paikat ovat suurentuneet ja vähentyneet ja ns. pienet puumuttteritlavat ovat poistuneet käytössä. 60-luvulla saattoi olla pieniä lavoja yli 300, kun nykyään niitä on 20. Aikoinaan arkikeikkoja tehtiin paljon, mutta nykyään niitä on kovin vähän. Muistan kun discomusiikki otti vallan 70-luvulla ja silloin puhuttiin, että se on elävän musiikin tuho. Ei niin käynyt, sillä aina Suomen kansa on tykännyt käydä tanssimassa ja katsomassa esiintyjiä. Nykyään myös järjestäminen on ammattimaistunut. Toki on sanottava, että 60-luvulla oli paljon lavoja, missä hommat toimi erinomaisesti. Artistit otettiin huomioon eikä pullakahveitta tarvinnut jäädä missään.

Mitkä voisivat olla urasi kolme tärkeintä laulua?
-Ehdottomasti Käyn uudelleen eiliseen on tärkein, koska se on ensimmäinen levyni ja siitä kaikki alkoi. Lisäksi muita tärkeitä kappaleita ovat myös Hyvännäköinen, Etsin kunnes löydän sun ja Keskiyön aikaan. Jokainen tietää ne kappaleet ja niistä minut tunnetaan.

Sulla kun on hittejä siunaantunut muutamia kymmeniä niin eikö keikkasettien laatiminen ole vaikeaa? Teetkö keikkasetit yleensäkin paikkojen mukaan?
-Kyllä teen. Silloin kun ollaan lavalla niin se on hieman erilaisempi ja sama juttu tanssiravintoloissa ja tapahtumissakin. En kuitenkaan laula kaikkia iskelmähittejäni, sillä haluan laulaa myös paljon tanssimusiikkia. Se on myös velvollisuuteni. Yleensä keikkasetti koostuu iskelmähiteistäni sekä tanssikappaleista. Yleisöä täytyy palvella. Jos paikassa on hyvin paljon tanssikansaa ja laulan vaan iskelmäkappaleita kaksi tuntia niin tanssikansa kyllästyy ja saattaa lähteä pois. Kaikkea pitää olla tasaisesti.

Olit lokakuussa Syksyn Sävel-kilpailussa jo kahdeksatta kertaa. Olet ollut kahdesti toinen ja kahdesti kolmas. Millaiset tunnelmat jäi tämän vuotisista kisoista?
-Nykyinen Syksyn sävel-kisa eroaa paljonkin siitä vanhasta. Aikoinaan Irwin saattoi tulla kisaan kalsareissa, lätsä päässä, hivenen maistissa ja voitti kilpailut ihan pystyyn. Nykyään nämä kappaleet on survottu ihmisten mieliin radion voimasoitoilla ennenkuin koko kisa on edes ollut. Maku ei ole enää sama. Minusta olisi hyvä palata tällaisissa kisoissa vanhaan käytäntöön. Olisi livebändi ja kappaleita ei saisi esittää etukäteen, silloin kaikki olisivat lähtökohtaisesti samalla viivalla. Lisäksi vanha kunnon postikorttiäänestys olisi poikaa eikä mitään puhelinkikkailua. Vanha formaatti olisi kaivettava esiin eikä mitään playbackeja vaan livetilanne jokaiselle, niinkuin aikoinaankin.

Ketkä ovat urasi tärkeimmät henkilöt?
-Ehdottomasti Toivo Kärki, sillä hän mahdollisti tämän kaiken. Lisäksi tulee mieleen Vexi Salmi, Esa Nieminen, Kassu Halonen ja Veikko Samuli. Lisäksi tärkeitä ovat olleet hyvät bändini sekä ohjelmatoimistot, mitkä ovat keikkoja hommanneet.

Mitä sellaista vielä haluaisit tehdä urallasi, mitä et kuitenkaan ole tehnyt?
-Jos voittaisin lotossa, kasaisin bändikseni RNO:n(Riku Niemi Orchestra) ja kiertäisin heidän kanssaan läpi Suomen tehden konserttisalikiertueen, jossa laulaisin Toivo Kärkeä, Nat King Colea, Frank Sinatraa ja Tom Jonesia. Jatsia, soulia ja viihdemusiikkia sekä iskelmääkin.

Mitä suunnitelmia on luvassa tälle vuodelle?
-Ei sen ihmeempiä. Kevät ja kesä tehdään tiiviisti keikkaa. Kesällä tehdään Kajaanissa eräässä tapahtumassa yhteiskeikka Paula Koivuniemen, Antti Matikaisen ja Dannyn kanssa. Loppuvuosi tehdään tanssiravintolakeikkaa. Sen suurempia lomia ei ole tullut pidettyä. Huilailla ehtii hyvin keikkojen välissäkin.

Teksti: Vesa Kontiainen

Uusi vuosi tuo uudet asiakkaat: Lumossa satsataan asiakkaiden viihtyvyyteen

Tammikuu on perinteisesti aikaa, jolloin ihmiset haluavat ottaa uuden startin elämälleen. Joulun mässäilyt näkyvät ikävästi vyötäröllä ja muutenkin pitäisi elämä laittaa uusille raiteille, kun vuosikin on taas vaihtunut. Tämä näkyy selkeästi myös kuntosalipuolella, sillä tulijoita on melkein enemmän kuin voidaan ottaa.
– Kyllä tammikuusta voidaan puhua eräänlaisena kultakautena kuntosaleille. Tammikuussa ihmiset ovat aktiivisemmin liikenteessä ja meilläkin on tähän varauduttu tuntitarjontaa lisäämällä. Lisäksi meille on tällä viikolla tulossa uusinta uutta olevia funktionaalisia kuntolaitteita, jollaisia ei ainakaan muualta Päijät-Hämeestä löydy. Näillä uusilla laitteilla saadaan paremmin koko kehon tukilihakset mukaan suorituksiin ja liikkeet ovat tehokkaampia kertoo Liikunta- ja hyvinvointikeskus Lumon toimitusjohtaja Juhani Lahti.

Lumon toimitusjohtaja Juhani Lahti on tyytyväinen kuntosalin toimintaan

Vaikka tammikuussa kysyntä onkin kuntosaleilla kova, eivät suomalaiset sentään mitään himokuntoilijoita ole, ainakaan kuntosaleilla, sillä ainoastaan alle 10% suomalaisista kuntoilee salilla säännöllisesti.
– Monelle kynnys tulla kuntosalille on edelleen korkealla. Koetaan, että pitäisi olla oikeanlaiset vaatteet tai laitteet koetaan vaikeakäyttöisiksi ym. Lisäksi monella on mielessä kuva kylmästä ja kolkosta kellaritilasta, jossa nostellaan hiki hatussa painoja. Tätä rimaa olemme Lumossa tosissamme pyrkineet alentamaan ja haluamme motivoida ihmisiä liikkumaan iloisella mielellä. Monesti kuntoilu aloitetaan liian tosissaan ja liian kovalla tempolla. Niinpä jo parin kuukauden jälkeen monella kone alkaa piiputtaa niin fyysisesti kuin henkisestikin ja sen jälkeen moni lopettaakin harjoittelun. Minun visioni kuntosaliharjoittelusta on se, että sen pitäisi olla helppoa, hauskaa, mielekästä, motivoivaa ja virikkeellistä ja siihen me täällä Lumossa pyrimmekin. Ei tavallisen ihmisen tarvitse treenata kuin ammattilaisen. Olen useasti sanonutkin, että yksikin kerta viikossa on paljon enemmän kuin ei yhtään kertaa viikossa linjaa Lahti.

Lumossa on selkeästi onnistuttu luomaan Lahden toivomaa rentoa henkeä, joka houkuttelee ns. tavallisia kuntosalikävijöitä.
– Kyllä se rento asenne lähtee jo henkilökunnasta. Ei täällä tuijotella oikeanmerkkisten vaateiden tai tossujen perään. Kaikki ryppyotsaisuus loistaa poissaolollaan. Lisäksi meiltä löytyy niin televisiot kuin internetitkin, jos ei treenien jälkeen ole kiire kotiin. Voi vaikka juoda kupposen kahvia treenikavereiden kanssa. Meillä saa aina apua laitteiden käytössä, joten ensikertalaisenkin on helppo tänne tulla toteaa Lahti tyytyväisenä.

Kuntoilualalla koetaan usein monenlaisia trendejä, jotka tulevat ja menevät. Milloin on nosteltu hikisenä kahvakuulia, milloin taas tanssittu kiivaasti Zumbaa jne. Tällä hetkellä eniten liikkujia kiinnostaa kuitenkin kuntoilun ja oikean ruokavalion välisen tasapainon löytäminen. Moni on oivaltanut, että esim. painonpudotuksessa on kysymys muustakin kuin tiukasta hikitreenistä.
– Uudessa kampanjassamme on kakun kuva. Sillä haluamme tuoda esiin sen, että voi nauttia elämästä ja silti elää terveellisesti ja olla hyvässä kunnossa toteaa Lahti.

Ihmiset ovat nykypäivänä myös kovin kiireisiä. Niinpä yksi nykytrendeistä onkin lyhyemmät ryhmäliikuntatunnit ja ohjattu harjoittelu (personal training), sillä tuloksiakin halutaan nopeammalla syklillä kuin aikaisemmin. Siksi myös Lumossa on aloitettu viime syksynä pienryhmäharjoittelu , jossa ohjaaja eli Lumo Trainer voi paneutua ryhmän jäsenten harjoitteluun huomattavasti paremmin kuin isoissa ryhmissä. Pienryhmässä on yleensä kuusi treenaajaa kerralla.
– Suuri osa Lumo Trainereiden asiakkaista on tavallisia liikkujia, jotka haluavat saavuttaa tulokset varmemmin ja hyvällä motivaatiolla. Lumo Trainerin käyttö on yhä suositumpaa, koska se tuottaa tuloksia riippumatta kuntotasosta tai iästä. Seuraavat ryhmät alkavat meillä helmikuussa vinkkaa Lahti.

Lumossa on satsattu paljon myös senioreihin, joiden tunnit ovat niin suosittuja, ettei niille aina edes mahdu mukaan. Sen vuoksi Lumossa onkin tulossa senioreille jatkossa lisätilaa ja -aikaa.
– Seniorit ovat mielestäni sisäistäneet hyvin Lumon kuntoiluvision ytimen. Kuntoilu on heille osa elämää, ei sen tarvitse olla huippu-urheilua, joka vie kaiken ajan. Samalla se on sosiaalinen tapahtuma, jossa tavataan tuttuja ja vaihdetaan kuulumiset. Kroppa voi paremmin ja jo pienellä kuntoilulla jaksaa jokapäiväiväistä elämää paremmin. Voi jopa syödä sen kakkupalankin ihan hyvällä omallatunnolla. Toisin sanoen rentoa ja helppoa liikkumista elämän ehdoilla naulaa Lahti teesinsä lopuksi.

Petri Salomaa

 

Musiikkialan taustavaikuttajat Kimmo Hirvonen – Keikkamyyjä

Musiikkiala on täynnä erilaista toimijaa. Tärkeä osa niin bändeille kuin keikkajärjestäjille on keikkamyyjät. Suomessa on alan toimistoja useitakymmeniä. Tällä kertaa tutustumme nykyisin joensuulaiseen alan arvostettuun toimijaan, Kimmo Hirvoseen, joka vastaa mm. Apulannan ja Viikate- yhtyeen keikkamyynnistä.

Koska aloitit toimimisen keikkamyyjänä. Kuinka kaikki tapahtui, Long Play Musicin Kimmo Hirvonen?
-Aloitin keikkamyyjänä heinäkuussa 1997. Olin tutustunut -90 luvun alussa Tiaisen Arskaan punkkikeikoilla. Muutaman vuoden aikana törmäiltiin paljonkin ja soiteltiin samoilla keikoilla. Kun koulut oli käyty, kysyin Arskalta olisiko pyörittämässään Levy-yhtiössä hommia. Arska sanoi, ala myymään keikkoja. Epäröin etten varmaan osaa ja Arska sanoi, että opettelet. Seuraavana päivänä aloitin opettelun. Sillä tiellä ollaan. Vuonna 2001 laitettiin pystyyn Longplay Music, jolla aloitettiin pyörittelemään Viikatteen keikkoja ja merchandisea(tuotemyyntiä). Arskan laitettua Levy-yhtiö telakalle siirtyi Apulannan keikat Longplay Musicin alle. Muut Levy-yhtiön orkesterit olivat jo lopettaneet keikkailun.
– Levy-yhtiön artistit olivat Apulanta, Lehtivihreät, Punaiset Messiaat ja Tehosekoitin. Heidän keikkojen buukkailulla homma alkoi. Tällä hetkellä järjestelen esiintymisiä seuraaville ryhmille: Apulanta, Impaled Nazarene, Koljosen Tiekiista, Part Time Killer, Terveet Kädet ja Viikate.

Musiikin taustavaikuttaja Kimmo Hirvonen välillä myös eturivissä (vas.) kikkailemassa Koljosen Tiekiista-orkesterin riveissä

Minkälaisessa syklissä keikkamyynti menee? Ajatellaan vuoden 2014 keikkamyyntiä. Milloin keikat myydään/varataan?
– Nämä artistit, joiden kanssa puuhaan, syklit menevät levyjen mukaan. Kun levy on ilmestynyt, tehdään levyrundi jonka kesto ja keikkamäärä katsotaan yhtyeen kanssa. Tällä hetkellä ei ole yhtään bändiä, joka olisi koko ajan keikoilla käyden välillä tekemässä uuden levyn. Vuoden 2014 osalta kevään rundin Viikatteelle tein pitkin syksyä tarkoituksena tehdä mahdollisimman paljon paikkakuntia, joita ei ollut syysrundilla. Onnistumisprosentti oli hyvä. Apulanta ei keikkaile keväällä ollenkaan ja Koljosen Tiekiistan kanssa meni tällä kertaa niin, että ensin sovin keikat keväälle, sitten katottiin mihin kohtaan keikat asettuivat ja mihin mennessä levy pitää olla julkaistu. Kesäkeikkoja olen sopinut pitkin syksyä. Apulanta ei hirveästi niitä tee, joten siellä on kaikki jo aika pitkälti sovittuna, Viikatteella on vielä joitakin kysymysmerkkejä, mutta nekin hahmottuu kevään mittaan. Tammikuun aikana katsotaan bändien kanssa, miten syksyllä keikkaillaan jos keikkaillaan. Niitä alan sitten samantien sopimaan. Tosi paljon tulee kokoajan kyselyitä ja pyyntöjä. Kirjaan kaikki muistiin ja kun kiertueaikataulut selviää, käyn nämä kyselyt aina ensisijaisesti läpi. Kaikkiahan ei voida tehdä vaikka miten haluaisi. Tarkoituksena on aina kiertää Suomea mahdollisimman laajalti. Noin puoli vuotta aikaisemmin keikat sovitaan.

Mitä epäkohtia olet joutunut kokemaan alalla?
– Tosi pieniä epäkohtia on onneksi matkan varrelle sattunut. Pieniä erimielisyyksiä sopimuksista, jotka on kuitenkin saatu aina selvitettyä ilman prosesseja. Välillä tulee vastaan todella erikoisia tyyppejä, joilla on kummalliset tavat hoitaa asioita mutta sekin on vaan mukavaa, kun saa toimia erilaisten ihmisten kanssa. Loppujen lopuksi on kuitenkin niin, että kun järjestäjän kanssa sopimus tehdään niin molemmat osapuolet tietävät mitä tehdä ja sovitut asiat hoidetaan. Ihan muutaman kerran olen vuosien varrella joutunut korottamaan ääntä puhelimessa, kun ei olla välitetty kaikista sopimuksessa olevista kohdista, mutta kaikista on päästy sopuun.

Kuinka paljon ala on muuttunut 90-luvun lopulta näihin päiviin?
– On se muuttunut tosi paljon. Ammattimaisuus, järjestelmällisyys, päämäärätietoisuus yms on lisääntynyt paljon joka osa-alueella ja se on hyvä. Nuoria bändejä kun seuraa, huomaa että mietitään tarkkaan asioita mihin laitetaan nimi alle ja mihin lähdetään mukaan. Se on mahtavaa. Tietynlainen husiminen on jäänyt sivuun. Keikkapaikat on muuttuneet sekä parantuneet huikean paljon. Työskentelytavat ovat muuttuneet paljonkin. Tekniikka on tuonut mukanaan helpotusta yhteydenpitoihin, lipunmyyntiin, tiedottamiseen ja vaikka mihin. Esiintymisien kustannukset ovat nousseet hurjasti. Itse pääasia ei ole muuttunut.

Onko alalla vielä ”liimataisia” joilta saa odottaa keikkaliksoja?
– Khyyl meil on maksaviikii asiakkait, heh. On semmoista liimataisuutta välillä ilmoilla. Tosi harvoin kuitenkin. Tässä toimitaan vuodesta toiseen paljon samojen toimijoiden kanssa niin ei siinä kukaan halua eikä voikaan vedättää. Sana kulkee hyvin nopeasti, jos jollain taholla alkaa ilmaantua maksuvaikeuksia. Loppuu toiminta nopeasti. Jos ilmaantuu toimija josta ei ole tietoa, on nykyään niin helppo tarkastaa maksukyky. Selkärankainen toimija hoitaa aina sovitut asiat vaikka jäisi pakkasen puolelle.

Minkä ihmeen takia festarihinnat ovat lähes tuplat verrattuna normikeikkaan, jonne yhtyeet tuovat omat äänentoistot ym., kun taas festareilla tarvitaan ainoastaan backline(eli soittimet ja basso/kitaravahvistimet)?
– Ei kai se sentään tuplia ole?( Kyllä ne muuten on , kirj.huom.) Yleisömäärään ja suosioon ne palkkiot perustuu. Eihän sitä suoraan voi laskea, että meidän yhtye toi tänne 600 lipunostajaa mutta kierrellessä tapahtumia saa hyvän käsityksen artistin tapahtumasukseesta. Onko teltta puolityhjä, kenttä täynnä vai jotain siltä väliltä. Palkkioon on kuitenkin jo valmiiksi tanakka perstuntuma omilta rundeilta ja aiemmista tapahtumakeikoista. Lipun ostajan lipunostopäätökseen festivaalilla vaikuttaa kokonaisuus eikä niinkään yksittäinen bändi seassa. Onneksi niitäkin on paljon, jotka ostavat lipun vain yhden esiintyjän vuoksi.

Olet huolehtinut myös tuotemyyntipuolesta? Vieläkö porukat ostaa paljonkin t-paitaa, levyä ja hupparia keikoilta?
– Mä oon jäänyt kenttätyöstä sivuun mutta kokoajan seuraan numeroita papereilla ja kyllä fanit ostaa yhtyeiden fanituotteita. Paita on se kysytyin tuote, mutta erikoisempiakin tuotteita menee. Levyjä ostetaan isompien bändien keikoilla vähemmän, kun taas pienempien bändien keikoilla levyjä myydään enemmän kuin levykaupasta. Paljon sitä tavaraa kuitenkin myydään keikoilla ja netissä. Erikoistuotteita tupsahtelee tasaisin väliajoin. Viimeisin hieno tuote Viikate- tuoteperheeseen on syyskuussa lanseerattu tervalikööri. Sen myymiseen meillä itsellä ei riitä luvat, mutta anniskeluravintoloista ja pitkäripaisesta sitä löytyy.
– Tuotemyynti on hyvä tulonhankintalisä tai merkittävä tulo tekemisen kannalta. Monesti esim. pienemmillä punkkiryhmillä paitamyynnin tulo on suurempi kuin keikkaliksa ja sillä tulolla katetaan keikkojen kustannuksia.

Teikäläinen on tuttu myös Koljosen Tiekiista-bändistä( Kaarle Viikate ja Ari Taiminen Viikate-yhtyeestä sekä Kimmo Hirvonen)? Mitä sille bändille kuuluu?
– Koljosen Tiekiistalle kuuluu hyvää. Uusi levy on juuri masteroitu ja siitä tuli ärhäkkä pläjäys. Keväällä julkaisussa ja sen tiimoilta tehdään keikkoja. Tuleva levy on kolmas studiolevy. Niiden lisäksi on yksi livelevy ja pari pikkulevyä. Musa on rivakkaa rokkia suomen kielellä kovasti Fakta Homma- tv-sarjaan kumarrellen. Koljosen Tiekiista julkaisee levyjä ja keikkailee tasaisesti koko ajan.

Minkälaisena näet suomalaisen rockin keikkabisneksen tulevaisuuden? Onko havaittavissa nousua vai laskua( tarkoitan keikkapaikkoja ja niiden yleisömääriä)? Onko lippujenhinnoittelu ja keikkapalkkiot karannut käsistä? Entä viikkokeikat? 
– Tulevaisuus näyttää hyvältä. Omien artistien syysrundeihin peilaten näyttäisi olevan nousua, mutta hitusen taitaa olla yleisömäärät laskeneet rokkikeikoilla. Se on ihan mahdollista, sillä tarjontaa on paljon ja tällä hetkellä rock musiikki ei ole kaikkein suosituin genre. Hyviä biisejä ja hyviä levyjä kehiin vaan niin siinä se rokki jyllää niin kuin ennenkin.
Pienemmille bändeille on hankalampi saada omia keikkoja, mutta niissäkin kun tekee parin kolmen bändin kimpan niin kyllä se porukka paikalle löytää. Ihmisillä on rajallinen määrä rahaa käytettävissä lippuihin, mutta kyllä ne keikoilla käyvät. Lipun hintoja kannattaa seurailla ettei karkaa ihan käsistä, mutta asiallinen lipun hinta pitää olla. Ihmiset ostaa lipun, kun esiintyjä on hyvä.
– Me on tehty aika vähän viikkokeikkoja viime aikoina, joten mulla ei ole siihen niin hyvää tuntumaa. Olen niistäkin monien järjestäjien kanssa puhunut ja monet ovat olleet sitä mieltä, että viikolla ihmiset lähtee paljon huonommin liikkeelle kuin viikonloppuna. Aikaistuneet soittoajat viikolla on varmasti auttaneet, että ihmisten on helpompi käydä keikka katsomassa ja mennä seuraavana aamuna töihin. Konserttisalien viikkokeikat on loppuunmyytyjä, ulkkareiden viikkokeikat klubeissa on loppuunmyytyjä, monet suomalaiset artistit myy viikolla klubikeikat loppuun. Hyvä tilanne ja hyvät esiintyjät vetää yleisöä.
– Jonkinlainen taantuma nyt taitaa olla tosin meneillään. Bändihinnoittelussa pitää ilman muuta huomioida, jos bändi ei enää kiinnosta ihmisiä entiseen malliin. Syynä voi olla moni muukin asia kuin taantuma. Mutta aina pitää hinnoittelun kulkea käsi kädessä suosion mukaan, oli taantumaa tai ei.

Teksti:Vesa Kontiainen

 

Lahden keskusta kasvaa ja kehittyy  – radanvarteen satoja yrityksiä ja tuhansia uusia koteja

Havainnekuva uudesta matkakeskuksesta

Keskustan radanvarren kehityshanke Lahdessa etenee asemakaavoitukseen jo vuoden 2014 aikana. Radanvarren alueesta rakentuu Lahden ydinkeskustaan integroituva, tiivis ja urbaani kaupunginosa, jossa liike-elämän ja asumisen toiminnot yhdistyvät kattaviin yksityisiin ja julkisiin palveluihin. Tavoitteena on suunnitella kaupunkikuvallisesti korkeatasoinen, resurssitehokas, älykkään teknologian edelläkävijäalue.

Lahden kaupunki, Renor ja RAKLI sekä Lahden Seudun Kehitys LADEC, Liikennevirasto, Uudenmaan ELY-keskus ja VR ovat yhteistyössä edistäneet alueen kehittämissuunnitelmia RAKLIn klinikalla. Suunnittelutyö on pohjautunut Lahden Radanvarsi -arkkitehtuurikilpailun voittajatöihin. Suunnittelua on myös ohjannut visio Lahden ympäristökaupunkistrategian mukaisista, kestävää ja ekologista elämäntapaa edistävistä ratkaisuista. Osapuolten vahvan sitoutumisen ansiosta tuloksia on saatu aikaan nopeassa tahdissa.

– Keskustan radavarren alue työpaikkoineen ja asuntoineen on Lahden voimallisin yhteys pääkaupunkiseudun kasvuun ja sitä kautta koko seudun kehityksen keskeinen tekijä. Alue on myös kärkihanke kaupunkiseudun ja valtion välisessä kasvusopimuksessa, jossa on yhteisesti sitouduttu edistämään koko seudun kehittämistä, osaamispohjaa, elinkeinopolitiikkaa ja keskeisiä aluerakennushankkeita. Myös Lahden eteläisen kehätien suunnittelun käynnistyminen vauhdittaa alueen rakentamista, Lahden kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta kertoo.

Radanvarren kehityshankkeita ja kaavoitustyötä edistetään rinnakkain. Näin varmistetaan nopea siirtyminen toteutusvaiheisiin. Lahden radanvarren ensimmäisenä hankkeena käynnistyy vuonna 2014 kauko- ja seutuliikenneterminaalien rakentaminen, jonka myötä asemanseudusta kehittyy uusi, palveluiltaan kattava Matkakeskus. Junaliikenteen risteysaseman läheisyys sekä nopea raideyhteys Venäjälle ja pääkaupunkiseudulle luovat erinomaiset edellytykset koko radanvarren alueen kehittämiselle.

– On tärkeää, että Lahden seudulla on tarjota yritysten tarpeisiin erityyppisiä toimitila- ja yritysalueratkaisuja. Radanvarren kehittyminen ja uudenlaisen työpaikka-alueen rakentuminen logistisesti mitä parhaimmalle paikalle on merkittävä mahdollisuus myös uusien yritysten sijoittumisen näkökulmasta. Matkakeskuksen kehittyminen laajentaa Lahden seudun työssäkäyntialuetta ja näin omalta osaltaan vahvistaa seudun yritysten työvoiman saatavuutta sekä Lahden seudun kiinnostavuutta asuinalueena, toteaa Lahden Seudun Kehitys LADECin hallituksen puheenjohtaja Kari Salmi.

Matkakeskuksen itäpuolella sijaitseva Askonalueen kulttuurihistoriallinen teollisuusympäristö muodostaa keskeisen osan radanvarren suunnittelualueesta. Entisiin Askon ja Upon tehdaskiinteistöihin on muodostunut viime vuosina monipuolinen luovien ja tietointensiivisten alojen osaamiskeskittymä. Askonalueen omistavan Renorin toimitusjohtaja Timo Valtonen korostaa julkisten ja yksityisten tahojen yhteistyön merkitystä.

– Askonalueen kehittämistyön lähtökohtana on ollut kulttuurivetoisuus sekä alueellisen innovaatiopotentiaalin tukeminen. Alue rakentuu vaiheittain tiiviissä yhteistyössä kaupungin, alueen asukkaiden ja muiden toimijoiden kanssa. Renor sitoutuu omalta osaltaan viemään hanketta nopealla aikataululla eteenpäin, Valtonen painottaa.

Lahden Radanvarsi oli yksi World Design Capital 2012 -vuoden suurimmista arkkitehtuuri-kilpailuista. Radanvarren ideakilpailu oli yhteistoiminnallisen kaupunkisuunnittelun pilottihanke, jossa osallistettiin kattavasti monia väestö- ja sidosryhmiä kaupunkiympäristön kehittämiseen. Syksyn 2013 aikana osapuolet etsivät parhaita ratkaisuja alueelle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseen ja toteutukseen RAKLIn kokoamassa klinikkatyöskentelyssä. Laaja-alaista yhteissuunnittelua on tarkoitus jatkaa myös alueen tulevassa kaavasuunnitteluvaiheessa.

teksti: www.lahti.fi

 

Lasten ja nuorten kulttuurin runsas kolmevuosikymmentä Lahdessa

On aika virittäytyä odottamaan Lasten talvikarnevaalien tulevan kahden viikon tapahtumia tammi-helmikuussa. Lahden kulttuurikeskuksen toimiston puhelin on soinut jo ahkerasti ja lipputilauksia on tullut 25. 1.- 9.2. pidettävän karnevaalin tapahtumiin.

Jo runsas kolmekymmentä vuotta sitten Lahdessa ryhdyttiin suunnittelemaan usean kunnallisen toimijan aloitteesta lapsille ja nuorille vuodenvaihteen tapahtumia. Kulttuuri-, nuoriso-. sosiaali- ja koulusektoreilla 1980-luvulla toimineet lahtelaiset virkamiehet Kirsti Nenye, Eija Eskola, Marja-Leena Tuliainen, Virpi Rantanen, Hannele Maatala ja Marja Ikäläinen olivat esimerkiksi niitä idearikkaita ihmisiä, jotka lähtivät järjestämään päiväkotilapsille ja koululaisille joululomalle ohjelmaa.

Ajatuksena oli, että jouluna on levätty ja syöty tuhdista, joten on aika liikunnan ja leikin.
-Heidän ideoistaan lähti talvikarnevaalitapahtuma liikkeelle, kertoi Riittakatriina Manninen – Louhensalo , nykyinen, juuri avatun Lehtiojan palvelukeskuksen vanhusten vapaaehtoistyön koordinaattori. Hän jatkoi kulttuurisihteerinä lasten- ja nuorten kulttuuritapahtumien kehittämistä vs. kulttuurisihteeri Eija Eskolan jälkeen yhteistyössä nuorisojärjestöjen kanssa. Ne kukoistivat Lahdessa, Hollolassa ja Nastolassa 1980 – ja 90-luvulla. Ensinnä laajeni talvikarnevaalitapahtuma joulunajasta tammi-helmikuiseksi kahden viikon tapahtumaksi ja kesätapahtumia jatkettiin esimerkiksi Karirannan kesäteatterissa.

Talvikarnevaali – tapahtuman tiedotustilaisuudesta, Pikku-teatterin aulassa oli runsaasti kokenutta musiikki ja teatteriväkeä läsnä, edessä selin Nuorisoteatterin ohjaaja Markus Karekallas, hänestä vasemmalla ohjaaja Satu Säävälä, musiikinopettaja Sari Sakki , seisomassa, ja Nastolan Näppäreistä Oona Sakki, Möysän Nuorisoseurasta Kirsi Raussi ja kahvia juo ohjaaja Kirsti Itäpää Mukkulasta.

Karnevaaliviikoilla on ollut vuosien aikana runsaasti taidenäyttelyitä, satubalettia, kansantanhuja ja satunäytelmiä, joista osan kulttuurisihteeri ennätti itse ohjata ja kirjoitti myös käsikirjoituksia. Eräs mieleenpainuva muisto Riittakatriinalla on vuodelta 20002 . Kesätapahtuman Mukkulan kartanonpuiston golf-kentälle tehtiin yhteistyössä Lahden runomaratonin kanssa. Peikot ja muut haltijat kurkistelivat pensaikosta, mutta aloituspäivän aamuna oli puistossa ainoastaan muutama perhekunta, mutta keskipäivään aikaan nuoria ja vanhoja mukaan tulleita oli jo kaksisataa. Nukketeatterinäytökset alkoivat, kun Lentävämatto-teatteri osoittautui lasten lemmikiksi. Ideoita kerääntyi lisää Lahden ystävyyskaupunki Pecs’in Bobita teatteriin tehdystä vierailusta, mistä saatiin lainaksi nukkeja Lahteen.

Ensimmäisten vuosien Talvikarnevaali-tapahtumat olivat nuorisotoimen Fillari-kahvilan tiloissa Sammonkadulla. Tapahtumia laajennettiin Pikku- teatteriin ja myöhemmin lasten kulttuurikeskukseksi vuokrattuun Vaahtera-saliin.

Tapahtumaviikot eivät työllistä ainoastaan Lahden kulttuuritoimistoa, nykyistä kulttuurikeskusta, vaan mukana ovat olleet Lahdessa niin nuorisotoimen Akseli-työpaja kuin lasten kanssa toimivat järjestöt. Riittakatriina muistelee ilolla kirjailija-kuvittaja Mauri Kunnaksen suhtautumista Talvikarnevaaliin. Tämä antoi pelkällä kiitoksella lainaksi kolmeen tapahtumaan Koiramäki-teosten suuria kuvia ja kävi perheensä kanssa Koirien Kaleva tapahtumassa. Akseli-paja teki suuria Koiramäki-hahmoja, joita lienee vieläkin parissa lahtelaisessa päiväkodissa. Tapahtumat ovat olleet sadoille nuorille ihmisille myös palkallisia työrupeamia ja johdattaneet heitä ammattitutkintoihin.

Taikalamppu-projekti tuli mukaan 2000-luvulla Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeistamana. Siitä muodostui päijäthämäläinen lastenkulttuuriverkosto Efekti, missä ovat mukana Lahden kulttuurikeskus ja nykyisin kymmenen ympäristökuntaa. Tästä seudullisesta yhteistyöstä OKM myönsi Lastenpäivän palkinnon päijäthämäläisille. Lahden kulttuurikeskuksen kulttuuriasiainpäällikkö Matti Karhos ja kulttuurituottaja Vuokko Kortelainen kävivät vastaanottamassa 8 400 euron suuruisen palkinnon viime syksynä.

Yks-kaks-kolme -tapahtumalla 8-salilla lähtee karnevaali käyntiin lauantaina 21. tammikuuta. Festivaalin tämän vuoden teema on Unicefin lasten oikeus lauluun ja leikkiin, joka on osa maailmanlaajuista järjestön kaupunkikumppanuusvuotta. Ja kumppaneita järjestävällä kulttuurikeskuksella on runsas sata. Päiväkotien lapset ovat huomioitu aamupäivätapahtumilla esimerkiksi Vaahtera-salissa musiikkiesityksin ja vaikkapa Saapasjalka-kissa näytelmällä.

Taiteilijoiden Markus Karekallaksen ja Sanna Parviaisen ohjaaman Liisa Ihmemaassa on mahdollisuus nähdä useamman esityskerran aikana Pikkuteatterissa samoin veikeä Sampo ja Luka seikkailee: arvoitus Tanssilandiassa sekä Katri Kanttarelli ja ilkeät Kärpässienet.

Myös Hiihtomuseolla, kirjastoilla ja Taitokeskus Velmassa on tapahtumia sekä Neulanhaltijan työhuoneella Mukkulassa voi kävijä kutoa itse kangasta. Elokuvateatteri Kino Iiris, Lahden kaupunginteatteri sekä ­orkesteri ovat menossa mukana. Seurakuntakeskuksissa ja kirkoissa on perhetapahtumia. Ystävänpäivän teemaa ei helmikuun viikolla ole ohjelmissa unohdettu, Karnevaali päättyy sunnuntaina 9. helmikuuta ja silloin voi käydä kuuntelemassa vaikkapa Juhani Aho-salissa Nuorten säveltäjien konserttia tai poiketa Helmihyppelöissä Vaahterasalissa. Osa tapahtumista on maksullisia. Petri Fillsin hauskasti kuvittama Talvikarnevaalin ohjelmavihkonen on noudettavissa kirjastoista.

Marja-Liisa Niuranen

 

Työuupumus kohtaa myös sielunhoitajan

Toimintatarmoinen työssään viihtyvä ihminen alkaa jonakin päivänä tuntea suunnatonta väsymystä. Työhön lähtö aamulla takkuaa ja pitkänkin yöunen jälkeen tuntuu väsymys painavan energialatauksen nollille. Pahinta on, että ihminen ei jaksa paneutua työyhteisön iloihin tai ristiriitoihin entisellä aktiivisuudella. Nämä tuntemukset ovat tuttuja ihmisille, jotka ovat kokeneet työuupumuksen eli burnout-nimisen pitkäjaksoisen hitaasti hiipineen tilan itsessään.

Määräaikainen Launeen seurakuntapastori Timo Pokki aloitti tutussa ympäristössä työnsä tämän vuoden ensimmäisenä päivänä. Hän jäi työuupumuksen takia ensinnä sairauslomalle Lahden Diakoniasäätiön johtajan virasta ja katsoi sitten parhaaksi erota tehtävästä noin kaksi vuotta sitten. Syksystä on alkanut tavoite kuntoutua pienin askelin takaisin työelämään.

Keskustelutuokiossamme Launeen kirkolla sumuisen keskiviikon illansuussa, haastateltavaksi lupautunut Timo Pokki ajatteli positiivisesti tulevaa, vaikka päivä oli ollut niin harmaa kuin ihmisen mieli, kun ”elämä ei hymyillyt eikä valoa tunnelin päässä näy”. Viime viikkojen sään harmaudesta huolimatta entinen Launeen kirkkoherra (2002-2007) kertoi tuntevansa suurta iloa siitä, että hänelle järjestyi vanhassa seurakunnassa määräaikainen työ sairausloman jälkeen.

Pappina Timo Pokki on tehnyt runsaasti töitä kahdenkymmenen vuoden aikana Lahden seurakuntayhtymässä, ensinnä Keski-Lahden seurakunnassa ja sen jälkeen Launeen seurakunnan kirkkoherrana. Tänä aikana hän oli myös tuttu vieras tämän lehden edesmenneen päätoimittaja Seppo Salomaan keskustelukumppanina.


Timo Pokki jaksaa taas hymyillä

Vuonna 1999 Pokki väitteli teologian tohtoriksi amerikkalaisen, maailmankuulun baptistisaarnaaja Billy Grahamin teosten pohjalta. Kristillisen saarnaajan käsikirjoituksiin ja teoksiin hän perehtyi USA:ssa parina vuotena. Erot suomalaisen kansankirkon ja yhdysvaltalaisten yhdistyspohjaisten seurakuntien välillä ovat tuntuvat, mutta niihin tutustuminen on antanut laajemman ymmärryksen tutkijalle suomalaisiin amerikkalaisperäisiin kristillisiin seurakuntiin suhtautumisessa. Vuodesta 2007 lähtien hän on toiminut Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan dogmatiikan dosenttina, mutta päätoiminen tutkijantyö ei miestä ainakaan toistaiseksi kutsu.

Lahden Diakoniasäätiön johtamisaikaansa jälkeenpäin tarkastellessaan haastateltava on miettinyt työnsä monipuolisuutta jälkeenpäin tarkastellessaan organisaatiossa. Timo Pokki hoiti säätiön johtajan työn ohella myös papin tehtäviä. Nykyisin tehtäviä on hallinnossa muutettu, mutta säätiön taloudellinen tilanne on vanhusten hoitotyön organisoimisen ohella tämän päivän kiristyvässä kilpailussa haastava. Kiinteistöt vaativat säännölliset huollot ja eri palvelujen tarjoajat ovat kaupungissa lisääntyneet.

Pokki toteaakin omasta kokemuksestaan työuupumuksesta, että sen tunteminen pitäisi havahduttaa eikä ajatella, että kyllä tämä tästä vielä hyväksi muuttuu ilman toisten apua. Onneksi säätiön ylilääkäri Heikki Salomaaymmärsi mistä oli kysymys. Työuupumuksen lisäksi Pokilla todettiin uniapnea. Kun ihminen on johtavassa asemassa, saattavat päivittäisessä työyhteisössä mukana olevat ihmiset olla arkoja huomauttamaan esimiehen haluttomuudesta tarttua uusiin asioihin energisesti. Myös perhe-elämä ajoi karikolle, kun uupumus voitti kaiken ympärillä olevan.

Työuupumuksesta on tullut kansantauti, mistä nykyisessä nopeatempoisessa työelämässä kärsivät niin suoritus- kuin johtoporras. Tässä vaiheessa Timo Pokki jaksaa jo hymyillä, kun puhelin soi, ja häntä kysellään jo seuraavaan paikkaan. Vastaanotto seurakunnan toimiin on ollut lämmin, vaikka osa vanhoista työkumppaneista on siirtynyt muihin tehtäviin tai jäänyt eläkkeelle. Tämä osa-aikainen työtehtävä, parittomilla viikoilla töihin ja parilliset vapaalla, on hyvä alku seurakuntalaisten kohtaamiselle tulevien kevätkuukausien aikana, hymyilee pastori ja kiirehtii loskaisen kirkon pihan yli autolleen.

Marja-Liisa Niuranen

AJANKOHTAISTA -arkisto

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011