Yön Ollilta joululevy

Porilaislähtöisen Yö-yhtyeen keulakuva ja laulaja Olli Lindholm on tehnyt joululevyn Minun jouluni, mikä ilmestyy marraskuun puolivälin tietämillä. Syksy on mennyt Yö-yhtyeen kanssa keikkailessa, ja luvassa on muutama yhteisesiintyyminen 35 vuotista uraa juhlistavan Popedan kanssa. Joulukuussa on tiedossa kolme loppuunmyytyä laivakeikkaa, mutta samalla jo pohditaan ensi vuoden kuvioita. Aikaisemmin Olli tehnyt kaksi normaalisoololevyä, ”Voima” sekä ”Maailma on kaunis” sekä lasten tuutulaululevyn.

Sulta ilmestyy joululevy Minun jouluni marraskuun 15.päivä. Minkälaisia joululauluja tuo levy pitää sisällään? Ilmeisesti ei ole kuitenkaan kysymys ihan perinteisistä joululauluista vai kuinka? 
-Kyllä se on perinteinen joululevy. Tekstit varsinkin ovat perinteisiä. Toki ne ovat hartaita, eivätkä mitään dingeli dongeleita. Emme myöskään lähteneet mihinkään Juice Leskisen Sika- linjalle. Lauluja tuolle levylle tekivät minun lisäkseni: Antti Kleemola, Mariska, Paula Vesala, Juha Tapio, Jonne Aaron, Tuure Kilpeläinen, Kassu Halonen ja Vesa Peltonen.

Eikös tuo joululevy äänitetty toukokuussa? Millaista oli tehdä joululevyä keväällä, kesän kynnyksellä? 
– Olin harjoitellut jo tekstejä viime talvena demojen pohjalta, joten ne eivät tulleet uusina lauluina mutta äänittäjä Jari Latomaan tuoma muovikuusi ja tortut lisäsivät toki tunnelmaa. Joululevyn teossa keskittyminen oli niin vahvaa, ettei siinä ajatellut vuodenaikaa laisinkaan.

Mitä joulu sulle merkitsee? Rauhoittumisen aikaa? 
– Kyllä joulu on tärkeä varsinkin, kun lapset olivat pieniä. Yhden joulun olimme Thaimaassa ja ei oikein istunut. Uskon, että tulevat joulut vietän Suomessa.

Mitkä tämän levyn kappaleista ovat sinulle rakkaimmat ja miksi? 
– ”Minun jouluni” on kyllä paras. Siinä on kaikki kohdallaan. ”Joulun lapsi” on myös kaunis ja etenkin lapsikuoro on kyllä hellyyttävä. Juha Tapion ”Jouluyö” on hieno Rautavaara sävellys. Myös Tuure Kilpeläisen ”Harras sävel sisälläni soi” on onnistunut. Mielestäni yksikään kappaleista ei epäonnistunut.

Teet myös viikkoa ennen joulua seitsemän konserttia käsittävän kirkkokonserttikiertueen? Mistä moinen idea? 
– Haluan kehittää itseäni ja kokea muusikkona kaikkea uutta. Yön kanssa olen tehnyt melkein kaiken, mutta kirkot olivat tekemättä. Jos kiertue onnistuu, teen siitä tavan. Konsertit tulevat kestämään 75 min ja noin puolet kappaleista ovat levyltä ja puolet ovat sitten vanhoja joululauluja. Kiertue alkaa tiistaina 17.päivä Loimaalta ja päättyy 23.12 Helsinkiin. Joka päivä tehdään konsertti.

Olet joskus maininnut jossain tekemissäni haastattelussa v.2007, että suuria tulevaisuuden haaveita musiikin saralla olisivat Yön konsertti Hartwall-areenalla (joka on tehty), kirkkokeikat, jotka on nyt edessä. Kolmas haave oli tehdä joskus Yön levy Ruotsissa? Vieläkö haluat mennä tekemään levyä Ruotsiin? 
– Ei, emme mene Ruotsiin, mutta tarkoitus on että seuraavan bändilevyn sessio olisi Espanjassa.

Luvassa on myös yhteiskeikkoja Popedan kanssa syksyn mittaan, yhteensä viisi. Kaksi keikkaa: Jyväskylä ja Kotka sekä kolme loppuunmyytyä laivaristeilyä joulukuussa. Keikat pitävät sisällään toki Popedan ja Yön konsertit, mutta myös paljon, paljon muuta. Millä mielellä olet niiden keikkojen suhteen? 
– Hyvällä tietenkin. Erityisesti laivakeikat tulevat olemaan haastavia ja hauskoja reissuja. Olen miettinyt jo paljon jutunaiheita Patelle, kun päivisin olemme ”Hellissä hetkissä”( kyseinen ”Hellät hetket” on paluumatkalla tapahtuva konsertti, missä Olli Lindholm laulaa Popedaa ja Pate Mustajärvi Yön biisejä).

Entäs Yön tulevaisuuden tekemiset? Keikoille lähdetään varmaan taas alkuvuodesta, eikö vaan? Entä seuraava Yö-levy? Onko sellaista suunnitteilla ja milloin sellainen voisi tulla? 
– Kevät on peruskeikkaa Lapin rundeineen ja toukokuussa 2014 menemme studioon tekemään uutta levyä ja levyn pitäisi olla ulkona syyskuussa 2014 juuri ennen konserttikiertuetta.

Onko syksyllä 2014 mahdollista Yön konserttikiertuetta luvassa?
– Kyllä on,toki hieman pienempi kuin ennen.

Vesa Kontiainen
Kuva: Marek Sabogal

 

AJANKOHTAISTA -arkisto

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011