Kusti polkee?

Näin joulun alla meitä uhkaa postilakko. Mikäpä sen parempi ajoitus, nyt kun 50 miljoonaa joulukorttia odottaa taas jakajaansa. Jos sopua ei neuvotteluissa löydy, valtakunnallinen lakko alkaa 9. joulukuuta.

Postiala on kriisissä ja tulevat vuodet eivät hyvältä näytä, sillä alaa uhkaa lähivuosina peräti 7000 – 8000 työpaikan häviäminen. Sama mikä tappaa tällä hetkellä painettua mediaa, uhkaa nyt myös postinjakelua. Ja se uhka on nimeltään netti vai käytettäisiinkö Itellan itse käyttämää sanaa digitalisoiminen. Lähetysten määrä on dramaattisesti tippunut, kun ihmiset lähettävät enenevässä määrin laskunsa ja kirjeensä suoraan sähköpostiin tai verkkopankkiin ja lehdetkin luetaan jo netistä. Jaettavaa ei yksinkertaisesti enää riitä niin paljon kuin ennen. Tämä tarkoittaa Itellan tulovirtojen huomattavaa ehtymistä.

Samaan aikaan kyttäävät muut jakelufirmat jo oven takana oikeutta päästä jakamaan osoitteellisia lähetyksiä isoissa kaupungeissa eli toisin sanoen kuorimaan kermat Itellan jakelubisneksestä. Itellahan joutuu edelleenkin huolehtimaan koko maan, myös haja-asutusalueen postinjakelusta viisi päivää viikossa. Näin vaatii jo postilain yleispalveluvelvoite, ainakin toistaiseksi. Jos näille pikkufirmoille annetaan oikeus osoitteellisten lähetysten jakeluun ilman yleispalveluvelvoitetta, ollaan postinjakelussa pian todella sekavassa tilanteesssa, jota ei kukaan hallitse.

Väitän, että postinjakelun suhteen mentiin metsään kuitenkin jo vuonna 1994, kun Posti- ja Telelaitos muuttui osakeyhtiöksi nimeltään Suomen Posti Oy. Postinjakelu olisi pitänyt silloin jättää osakeyhtiöjärjestelyistä kokonaan pois ja pitää jakelu virkamiesvetoisena kansalaisten palvelulaitoksena. Voitontavoittelun sijaan tavoitteena olisi ollut yksinkertaisesti hyvä asiakaspalvelu. Niin ja Itellan sijaan Suomen Posti kuulostaisi enemmän kuin hyvältä nimeltä.

Ei postinjakelusta bisnestä saa, ainakaan kovin hyvää sellaista, sillä Suomi on iso ja harvaanasuttu maa. Kulut ovat yksinkertaisesti liian kovat. Itellan muut toiminnot kyllä kukoistavat ja niillä onkin jakelua rahoitettu jo useampi vuosi. Nyt kun ajat ovat kovat joka alalla, konserni haluaa laittaa murheenkryyninsä kulut kuriin ja työvoimaisella alalla se yleensä tarkoittaa irtisanomisia. Kuinka pian nähdään se, että Kusti polkeekin enää vain joka toinen päivä?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Kohtuullista?

”Niukat ajat, joissa elämme, vaativat ajattelemaan, voiko jostain edustaan luopua. Sillä rakennetaan eheyttä”, sanoi presidentti Niinistö heti vuoden 2013 alkuun. Hän oli huolissaan kohtuullisuutta korostavan arvomaailmamme murenemisesta. Viime päivät ovat osoittaneet jälleen kerran, että Niinistön huoli on aiheellinen.

Tällä viikolla myrskyn silmässä on ollut Kevan toimitusjohtaja Merja Ailus, jonka asunto- ja autoedusta sekä palkasta on noussut kova kohu. Keva vastaa kunta-alan henkilöstön eläkkeiden rahoituksesta ja eläkevarojen sijoittamisesta eli kyseessä on julkisen sektorin virka. Tarkoittaa siis sitä, että viulut maksaa viime kädessä kansa.

Kevan johto kävi myös opintomatkalla Etelä-Koreassa ja Hongkongissa. Matkan toteutuneet kustannukset olivat vaatimattomasti noin 170 000 euroa. Lentomatka tehtiin business-luokassa, kukapa sitä nyt rahvaan seassa haluaisi istuskella. Lentojen hinta on business-luokassa noin nelinkertainen, mutta mitäpä se haittaa, kun ei itse tarvi maksaa. Matkan tarkoituksena oli perehdyttää hallituksen jäsenet perinpohjin ulkomaiseen sijoitustoimintaan. Se ei kuitenkaan onnistunut Raimo Vistbackalta, joka joutui tietojen mukaan jäämään hotellille humalatilansa vuoksi, kun muut suuntasivat tutustumaan pörssiin. Mukavaa, että kuitenkin pääsit matkalle mukaan Raimo…

Yritysjohtajat ja poliitikot vaativat näinä aikoina kilvan maltillista palkkapolitiikkaa. On vaadittu mm. työajan pidentämistä, palkkojen alentamista ja eläkeiän korottamista. Samaan aikaan kun normaali duunari elää irtisanomisen tai lomautuksen pelossa, nämä kohtuullisuutta karttavat johtajat keräävät kaikki mahdolliset etuudet ja palkankorotukset.

Eikö palkka-ale ja kohtuullisuus koskekaan meitä kaikkia? Emmekö olekaan kaikki samassa veneessä? Mieleeni tulee vahvasti Orwellin klassikkokirja Eläinten vallankumous, joka lopussa kiteytyy lauseeseen: ”Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta toiset eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset”.
Tällä hetkellä puheet ja teot eivät kohtaa ja silloin on turha odottaa, että tavalliset, 2000 euroa kuussa tienaavat työläiset lähtisivät minkäänlaisiin talouden pelastustalkoisiin mukaan.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Omakotiyhdistykset pulassa

Alueemme omakotiyhdistykset painivat tänä päivänä tutun, mutta ikävän ongelman kanssa.
Tämän syksyn aikana ainakin Jokimaan, Nikkilän ja Venetsian omakotiyhdistykset ovat viestittäneet, että ihmisiä on todella vaikea saada mukaan toimintaan ja yhdistysten toiminta jatkossa onkin vaakalaudalla. Johtokunnissa ovat istuneet samat ihmiset vuositolkulla ja uusia aktiivisia toimijoita ei ole löytynyt tilalle. Omakotiyhdistykset ovat vuosien varrella järjestäneet todella kiitettävästi ja pitkäjänteisesti tapahtumia alueellamme. On todella sääli, että ne eivät enää tunnu saavan ihmisiä liikkeelle.

En tiedä olemmeko nykyään liian kiireisiä vai liian laiskoja osallistumaan tällaisiin yhteisiin tapahtumiin. Riittääkö ihmisille se, että roikutaan mm.facebookissa ja ollaan olevinaan kovastikin sosiaalisia, kun oikeasti asia on juuri päinvastoin. Netissä seikkaillessaan ihminen linnoittautuu omaan kotiinsa. Ihminen on sosiaalinen eläin, joka tarvitsee ihan oikeaa kontaktia päivittäin toiseen ihmiseen, siis ihan naamatusten, ei vain naamakirjassa. Netissä voi kyllä viestiä, mutta kovin monotonista viestintä siellä on. Tärkeä osa eli puheeseen kuuluvat eleet ja ilmeet loistavat poissaolollaan ja niitä ei millään kivoilla hymiöillä voi korvata.

Koska aikaa ei voi kääntää taaksepäin niihin hyviin yhteisöllisiin aikoihin, täytyy yhdistysten miettiä miten toimia jatkossa. Olisiko yhdistysten yhdistämisestä hyötyä? Ainakin niin saataisiin toimintaan isommat hartiat ja voitaisiin järjestää ainakin välillä vähän isompiakin tapahtumia. Lisäksi aktiivisia toimijoita olisi helpompi löytää isommasta joukosta.

Kyse ei ole myöskään pelkistä tapahtumista. mm. Lahden kaupunki voi helposti niputtaa yksittäiset valitukset/ehdotukset yksittäistapauksiksi ja olla huomioimatta niitä, mutta joukossa on sentään vielä voimaa. Yhdessä voimme asioihin vaikuttaa ja yhdessä voimme tehdä omasta asuinalueestamme paremman ja viihtyisämmän paikan elää.

Omalähiössä olemme aina tunteneet suurta lukkarinrakkautta omakotiyhdistystoimintaa kohtaan, joten toivonkin voimia kaikille omakotiyhdistyksissä toimiville tomerille ihmisille. Älkää vielä luovuttako!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

 

Häpeän ja kateuden maa

Pääministeri Jyrki Katainen tilasi filosofi Pekka Himaselta Kestävän kasvun malli -tutkimuksen. Tutkimus, joka jo julkisuuteen tullessaan aiheutti melkoisesti parranpärinää niin puolesta kuin vastaankin. Enimmäkseen kuitenkin vastaan. Junailihan pääministeri Katainen Himasen ilman kilpailutusta tekemään kyseisen tutkimuksen.

Eilen näki päivänvalonsa tutkimuksen loppuraportti. Mitähän kaikkea uutta ja ihmeellistä Himanen onkaan löytänyt suomalaisesta yhteiskunnasta?
No, lyhyesti kiteytettynä Himasen mukaan suomalaisessa yhteiskunnassa pelätään liikaa epäonnistumista ja siitä seuraavaa häpeäntunnetta ja silloin kun ei hävetä, ollaan kateellisia naapurille, joka menestyy.

Uskon, että aika moni suomalainen olisi voinut kertoa tuon saman faktan paljon halvemmallakin kuin 700 000 euroa. No, eihän se ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa. Sitä paitsi, nyt tuo häpeä ja kateus maamme perisyntinä on todettu siis ihan virallisestikin valtion hyväksymänä, joten kaipa se sitten on totta.

Totta on ainakin se, ettei Suomessa henkseleitä saa juurikaan paukutella. Meillä suomalaisilla tuntuu olevan jonkinlainen sisäänrakennettu mekanismi, jossa suurimpina hyveinä ovat vaatimattomuus ja nöyryys. Tyhmä saa olla, muttei leuhka. Positiivisia fiiliksiä saadaan aikaan ainoastaan siten, että varaudutaan aina pahimpaan ja sitten ilahdutaan, kun saadaankin vähän parempaa kuin mitä odotettiin eli periaatteella ”pessimisti ei pety”. Suomessa esim. urheilija saa heti leuhkan maineen otsaansa, jos ilmoittaa tavoittelevansa vain ja ainoastaan voittoa. Ja voi sitä ilkkumisen ja vahingonilon määrää, kun tällainen urheilija epäonnistuu.

Kateuden sanotaan olevan suomalaisten perisynti. Tiedättehän, maa jossa kateus voittaa kiimankin. No tuskinpa suomalaiset ovat kateutta sentään itse keksineet. Mainittiinhan kateus jo antiikin Kreikassa yhtenä kuolemansynneistä. Täällä se vain on onnistuttu jalostamaan koko kansan voimavaraksi eli jos Suomi ei voita, niin pääasia on se, ettei Ruotsi ainakaan voita!

Päätoimitaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

35 vuotta!

Tällä viikolla olemme toimituksessa viettäneet Omalähiön syntymäpäiviä. Sen vuoksi käsissäsi onkin nyt Omalähiön hieman normaalia suurempi 35-vuotisjuhlalehti. Tämän lehden sisältö on hyvin nostalgiapainotteinen ja useimmat kirjoitukset liittyvätkin jollain tavoin Omalähiöön ja sen 35-vuotiseen historiaan. Kukapa kissan hännän nostaisi, jos ei kissa itse?

No suotakoon se anteeksi, sillä 35 vuotta ilmaisjakelulehteä näinä sanomalehdille vaikeina aikoina ei ole huono saavutus. Onhan Omalähiö Lahden vanhin omalla alallaan. Itse olen tuntenut oloni etuoikeutetuksi, kun olen saanut olla mukana lehdenteossa päätoimittajana jo liki viisi vuotta. Lehtimaailmaan tutuistuin kuitenkin jo paljon aikaisemmin, kun vanhempani Seppo ja Marja jo 70-luvulla toimittivat lehteä niin Heinolaan kuin Kouvolaankin.

Lehteä tehtiin kotioloissa, joten istuin usein lehden taittopöydän alla ja noukin käsiini pöydältä putoavia lehtileikkeitä ja autoin omasta mielestäni kovastikin lehden valmistumisessa. Jo ala-asteikäisenä minulle olivat selvää mitä ovat lehden palstat, mikä on palstamillimetri, miten lehden graafinen taitto tehdään ja paljonko paperia on riisi. Lisäksi saatoin viettää parikin tuntia illassa katsomassa, kuinka kirjapainossamme taittopöydällä olleet taitetut sivut valmistuivat filmeistä valmiiksi painotuotteeksi.

Aikuiseksi ehdittyäni työura löytyi kuitenkin muualta ja samalla hautasin lapsuuden toiveeni siitä, että joskus vielä olisin mukana lehdenteossa. Toki perheyrityksemme osakkaana seurasin tarkasti Omalähiön kehitystä koko ajan. Vuonna 2009 kohtalo puuttui peliin. Omalähiön kantava voima, isäni Seppo menehtyi ja tuli aika miettiä, mitä sen jälkeen? Onko Omalähiöllä tulevaisuutta?

Hyppäsin liikkuvaan junaan isäni paikalle päätoimittajaksi ja pääsin toteuttamaan lapsuudenajan haavettani. Ilman hyvää ja rutinoitunutta työporukkaa olisin tuskin onnistunut, joten kiitos äidilleni Marjalle sekä Jounille ja Pirjolle avusta.

Voin nyt liki 5 vuotta myöhemmin todeta, että nähtävästi jotain on tehty oikein. Lehti on tänä päivänä edelleen elinvoimainen Etelä-Lahden pikkujättiläinen, jota odotetaan perjantaisin putoavaksi luukuista. Luulenpa että Seppo-isäkin myhäilee pilven reunalla kohtalaisen tyytyväisenä.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

PÄÄKIRJOITUKSET -arkisto

maaliskuu 2024

helmikuu 2024

tammikuu 2024

joulukuu 2023

marraskuu 2023

lokakuu 2023

syyskuu 2023

elokuu 2023

kesäkuu 2023

toukokuu 2023

huhtikuu 2023

maaliskuu 2023

helmikuu 2023

tammikuu 2023

joulukuu 2022

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

kesäkuu 2022

toukokuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

elokuu 2021

heinäkuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

heinäkuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

huhtikuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

tammikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011