Työministeri vieraili Orimattilassa

– Meidän on pidettävä huolta maamme korkean osaamisen ja sivistyksen tasosta, vaikka vaikea kansantalouden laskusuhdanne näyttää edelleen jatkuvan, totesi työministeri Lauri Ihalainen Orimattilassa viime maanantaina. Myös Orimattilassa kaupungin suurten teollisten työnantajien joukko on vähentynyt tuntuvasti. Lahdessa Hennalan varuskunnan lakkauttaminen vähentää alueen verotuloja, joskin varuskunta-alue jättää mahdollisuuksia sen maa-alueitten ja rakennusten kehittämiselle myös yritystoimintaan.

Päijät-Hämeen työllisyystilanne ei ole sekään hyvä. Valtion tuella ja yritysten investoinneilla on pidettävä huolta siitä, että Nokia-konsernin ja alihankkijayritysten työttömäksi jääneet ICT-alan työntekijöitten tietotaito säilyy tulevaisuudessa, jatkoi Ihalaisen. Koulutuslinjat pitäisi löytää myös lahtelaisen Isku Oy.n huonekalutehtaan työttömäksi jäävälle ammattijoukolle, kertoivat kuulijat.


Viime maanantainen kesäinen iltapäivä otto Orimattilan Vanhan Pappilan puistossa työministeri Lauri Ihalaisen lämmöllä vastaan yhdessä kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Kirsti Laatusen kanssa.

Päijät-Häme sai tällä viikolla vieraakseen joukon kansanedustajia ja ministereitä, kun eduskunnan sosialidemokraattinen ryhmä ministereineen piti kesäkokouksensa Sibelius-talossa, Lahdessa. Ministerit olivat jakautuneet maanantain illansuussa maakunnan keskuksiin tapaamaan kansalaisia. Orimattilan sos.dem.työväenyhdistys ry oli järjestänyt ministeri Lauri Ihalaisen ja orimattilalaisten tapaamisen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Kirsti Laatusen johdolla.
Kaunis, 1800-luvulla rakennettu ja hyvin hoidettu, Vanha Pappila antoi harmoniset puitteet lämminhenkiselle tilaisuudelle. Maanantai-iltapäiväksi sattui kaupunginhallituksen kokous, mihin tilaisuudessa ministerille kirjelmän luovutettuaan kiirehtivät valtuuston puheenjohtaja Tapio Malmiharju, kesk ja Orimattilan hallinto ja kehitysjohtaja Kimmo Kuparinen.

Vanhan Pappilan salissa virisi työväenyhdistyksen rouvien järjestämän kahvitarjoilun ohessa vilkas keskustelu aivan tavallisen kansalaisen ongelmista työttömyyden kohdatessa ja työvoimatoimistojen käynnin ongelmista. Sosiaalihoitaja Kirsti Uitto kertoi Lauri Ihalaiselle ne vaikeudet, mitä vähävaraisille seuraa, kun esimerkiksi kuntoutuksessa olevat mielenterveyspotilaat joutuvat käymään nykyisin Lahden työvoimatoimistossa ja matkat maksavat.

Työpaikkaa hakeva henkilö, erityisesti nuori ihminen, tarvitsisi enemmän opastusta niin työvoimatoimistossa kuin työpaikalla.
Työ-ja elinkeinoministeriön tämän vuoden määräraha kannustaa työttömiä, koulunsa päättäneitä nuoria lähtemään Sanssi-kortilla työelämään. Tällä kortilla työnantaja saa nuoren työllistämiseen 700 euroa tukea kymmenen kuukauden ajan. Myös kunta voi työllistää samoin kuin yksityinen työnantaja, korosti Ihalainen tukirahan mahdollisuuksia. Yleisön joukosta esitettiin rahan myöntämisajan pidennystä yhdelle vuodelle sekä lisäksi määrärahaa, jolla työnantaja voisi palkata nuorille työntekijöille työnohjaajan.

Terveisiä työministeri sai koulutetuilta työttömiltä, joille pitäisi järjestää työkokemusta vastaavia jatkokursseja. Eräs lainsäädännöllinen murheenaihe ovat osuuskuntamuotoiset yritykset työnantajina, koska lainsäädäntö tai sen tuntemus ontuu työmarkkinoilla. Osuuskuntamuotoista yritystä edustanut Tarmo Taavila jätti ministerille kirjelmän ajankohtaisista ongelmista.

Ministeri Lauri Ihalainen lupasi ottaa kaupunkilaisten kertomat epäkohdat tarkasteluun ja keskustella niistä ensi viikolla Jyväskylässä pidettävillä TE -keskusten johdon neuvottelupäivillä. Omassa puheenvuorossaan hän ihmetteli työllistämistukeen tarkoitettujen määrärahojen käyttämättömyyttä, sillä ministeriön tietojen mukaan varoja oli yli puolet käyttämättä elokuun alussa.

Huolestunut hän oli maan verotulojen pienentymisestä. Suomen teollisuuden vienti ei ole osoittanut virkistymistä toistaiseksi Kun verotulot jäävät heikoiksi, niin kansalaisten hyvinvointia ylläpitävä tulonjako supistuu. Yhteisöveron lasku alle Ruotsin vastaavan veron tuo toivottavasti uusia ulkolaisiakin yrityksiä Suomeen. Puu- ja betonirakentamiselle ministeriö on suhtautuu myös toiveikkaasti.

Marja-Liisa Niuranen

 

AJANKOHTAISTA -arkisto

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011