Saksalan syystapahtuma

Saksalan syystapahtuma sunnuntaina 2.9.12 onnistui, vaikka aamulla sade vähän pelottelikin järjestäjiä. Kuuden eri yhdistyksen välinen mölkkyturnaus pääsi hyvään alkuun. Turnaussarja jatkuu Loviisan pässin leikkikentällä torstaina 6.9. klo 17, Lahden satamassa maanantaina 10.9. klo 17, Kerintie 2:n pihalla torstaina 13.9. klo 17 ja Apilakatu 6:n pihalla torstaina 20.9. klo 17.

Liipolan ja Saksalan pelaajat samassa potretissa.

Saksalan tarjoilut saivat kiitosta. Tarjosimmehan kaikille tapahtumaan osallistuville maksuttomat kahvit, teet tai mehut lisukkeineen. Saksalan Siwa lahjoitti meille kahvipaketin. Käytämmehän omaa lähikauppaamme ostospaikkanamme.

Toinen, jo perinteeksi muodostunut mölkkyturnaus Liipolan Lähiöseuran ja Saksala-Seuran välillä järjestettiin samassa tapahtumassa. Molemmat saivat kokoon kolme joukkuetta. Kiertopalkintoa kaksi vuotta hallinnut Saksala-Seura joutui tunnustamaan tappionsa hyvin harjoitelleille liipolalaisille. Kiertopalkinto saanee arvoisensa paikan Liipolan asukastuvassa.

Tänä vuonna kukaan ei uskaltautunut kirpputorimyyjäksi. Aamullahan vielä satoi. Maija-Liisan ja Sannan myymät arvat kävivät kuitenkin hyvin kaupaksi. Samoin kaikki grillimakkarat myytiin.

Tapahtuma elää ihmisten mukana muuttuen. Kuitenkin tämä syystapahtuma on yksi perinteisimpiä toimintamuotoja, joita pian nelikymppinen asukasyhdistyksemme on järjestänyt. Kun sää alkusyksyllä voi olla miltei mitä tahansa, on meillä useimmiten ollut uskomaton tuuri myös sään suhteen. Näin kävi myös tänä vuonna. Iloisin mielin jäimme odottamaan seuraavia, mukavia asukkaiden kokoontumisia!

Vuokko Kautto

AJANKOHTAISTA -arkisto

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011