Kesälomalta riemulomalle (?)

Kesälomat on nyt lomailtu. Itse vietin lomaani jokavuotiseen tapaani lempilomakohteessani Itellassa. Painoin hommia kuin kuka tahansa duunari; viisi päivää viikossa silkkaa raadantaa ja seuraavat kaksi päivää vieläkin rankempaa kaljoittelua ja krapulaa. Sellaista se elämä on sitten kun on aikuinen ja kyllästynyt kaikkeen. Rutinoitua ja helppoa. Masentavaa ja ennen kaikkea säälittävää.

Näin 23-vuotiaana aikuisuus ei ole vielä kovinkaan ajankohtainen aihe. Helpottuneena jätin kesätyöni ja kesäelämäni vanhempieni nurkissa taakseni ja palasin yliopistomaailmaan. Sehän on pelkkää huvittelua fyysiseen postinjakajan työhön verrattuna. Ei enää krapulanmakuisia maanantaiaamuherätyksiä, ei kiroilevaa peilikuvaa, joka yrittää peittää tummia juovia silmien alla. Ei hyviä huomenia kun saapuu sukat litimärkänä työpaikalle, ei enää tummuneita banaaneja ja liian-vähän-hilloa-pohjalla -jogurtteja, ei valittavia työkavereita, ei yhtään tyhmää vitsiä. Ei enää portaita, ei koiria, ei samoja vie laskut naapuriin-juttuja.

Vaasassa asuu opiskelijaminä. Tuon minän elämää kadehdin koko kesän. Liian helppoa, liian ihanaa. Elämäni täällä on huvipuisto.

Se on vuoristorata. Ensin mennään vauhdilla ylös ja sitten tullaankin jo aika helvetin äkkiä alas. Kuvittelin viime viikolla ennen ensimmäisenkään kurssin alkua, että tässä sitä nyt opiskellaan helposti hyvään elämään. Minuahan ei enää yhdessäkään rappukäytävässä nähdä (no, ehkä jossain, muttei jakamassa Seiskaa). Akateeminen minä hankkii ehkä professorin arvonimen tai ainakin pulskan palkkapussin. Ensimmäisellä luennolla olin unohtanut kaiken. Siis ihan totaalisen kaiken.

Se on kummitusjuna. Tajusin opiskelevani neljättä vuotta. Siis neljättä. Yksi, kaksi, kolme, monta. Se on ikuisuus. Neljä on jo aika paljon ihmiseltä, joka ei varmasti mene mihinkään saakelin yliopistoon. Kuvittelin yliopistoihin siististi pukeutuvia elitistinuoria, kirjaviisaita päällepäsmäreitä ja besserwissereitä. Ajatella, miten hölmöä. Sellaisia siellä onkin. On siellä toki ikiopiskelijoiksi itseään kutsuvia opintotuilla elelijöitä ja taiteilijasieluisia tulevia alkoholistejakin. En tunne kuuluvani mihinkään noista ryhmittymistä. Pelottavinta on se, että todennäköisesti kuulun.

Tämän kirjoituksen tarkoituksena oli herätellä mietteitä siitä, kumpi elämäni on oikeastaan lomailua: kesätyö vai opiskelu. Tietty saman kaavan toistaminen päivittäin, jossa aivoilla ei juuri ole tehtäviä vai aivojen ylikuormittuminen erilaisista ahdistuksen aiheista, joita joku voisi kutsua haasteiksi? Vaihteeksi tavoitteet jäivät tälläkin kertaa saavuttamatta.

Tulokseen ei tultu, enkä herätellyt kuin korkeintaan nälän. Tärkeintä kuitenkin on, että kirjoittaessani tätä pääsin jälleen kerran luistamaan muista tehtävistä.

Elina Salomaa

AJANKOHTAISTA -arkisto

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011