Täydet puoli vuosisataa

Tämä on Lahden Eläkkeensaajat ry.

Lahden Eläkkeensaajien toiminta alkoi vuonna 16..4. 1962 kansaneläkkeensaajien yhdistyksenä. Ajan myötä nimi muokkautui nykymuotoonsa. Se on yksi EKL:n (Eläkkeensaajien Keskusliiton vanhimmista jäsenyhdistyksistä). Jäsenmäärältään se on ainakin kaupungin suurimpia, ellei suurin. Viime vuonna jäsenmäärä oli liki 800 henkilöä.

Toiminta on ollut vilkasta ja monipuolista. Jokainen eläkeläisyhdistys on tietysti myös etujärjestö, mutta toiminnassa on suuri merkitys kaikenlaisella harrastustoiminnalla. Harrastuskerhoja ja -piirejä onkin paljon: boccia -kerhosta ja tanhuista keittiökerhoon, keppijumpasta senioritansseihin ja käsitöihin ja paljon muuta siitä väliltä. Matkat ovat suosittuja, puhumattakaan erilaisista kuoroista ja lauluyhtyeistä.

Tilaisuuden juhlapuhuja peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson

Tuli aika juhlia

Tiistaina, 17.4. oli Lahden Konserttitalon Felix Krohn -sali melkein täynnä iloista väkeä: oli kokoonnuttu juhlimaan oman yhdistyksen puolen vuosisadan mittaista matkaa. Tilaisuuden aikana kuulluissa puheissa oli kantavina teemoina mm. jokaisen ihmisen oikeus hyvään vanhuuteen, yhdessä olemisen, osallistumiseen, harrastuksiin. Eli kuten yhdistyksen puheenjohtaja Anna-Maija Martikainen avauspuheessaan sanoi: ”Vanhuutta ei pidä pelätä. Ikäihmisiä tulee arvostaa. ”

Eläkkeensaajien Keskusliiton tervehdyksen toi juhlaan liiton valtuuston puheenjohtaja Arja Ojala, joka muistutti kuulijoita yhdistystyön merkityksestä yksittäisten jäsenten hyvinvoinnille. Vapaaehtoistyö, jota kaikissa eläkeläisyhdistyksissä tehdään, on arvokasta ja merkityksellistä. Sitä todella tarvitaa. Yhteiskunta kaatuisi ilman vapaaehtoisia. Eikä ikääntyvä väki ole yhteiskunnan rasite, vaan voimavara. sanoi Ojala.

Turvallisuuden tunne on tärkeää

Tilaisuuden juhlapuhujaksi oli saapunut peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson. Hän korosti turvallisuuden tärkeyttä ihmisen elämässä. Erityisesti ikääntyvien kohdalla yksinäisyyttä on liian paljon ja se osaltaan lisää turvattomuuden tunnetta.

Ministeri kertoi tulossa olevasta ikälaista, tai paremminkin sen valmistelusta. Työryhmähän luovuttaa työnsä tuloksen torstaina (19.4.) ministerille, joten sitä ei voinut vielä ”avata” edes juhlan kunniaksi. Kuitenkin, Sanoi Guzenina-Richardson, työryhmässä on ollut mukana henkilöitä, jotka ovat uskaltaneet olla reippaasti kriittisiä ja nostaa esiin korjattavia ongelmakohtia, joita riittää. Näinä kriitikoina ministeri mainitsi Sirkka-Liisa Kivelän ja Arja Ojalan. Hän ennusti myös, että tulossa on uudenlaista lainsäädäntöä. Laki menee syksyllä eduskunnan käsittelyyn, jossa se toivottavasti saa myönteisen vastaan oton yli puoluerajojen, sillä ”ikääntyvien asialla ei saa tehdä politiikkaa, se on kaikkien asia.”

”Ikääntyminen ei saa olla rasite

sanoi kaupungin tervehdyksen tuonut kh:n puheenjohtaja Kari Salmi. Kaupunki järjestää palveluita ikääntyville asukkailleen, mutta ennaltaehkäisevää työtä kunnon ja henkisen hyvinvoinnin yllä pitämiseksi voidaan tehdä ja tehdään yhdistyksissä.Juhla ei ollut pelkkiä puheita.

Tiirismaan 3C-luokan lapsikuoro, juhlivan yhdistyksen sekakuoro ja lauluyhtyeet Leivoset sekä Omat pojat ilahduttivat kuulijoita. Herkistävin esitys taisi olla, kun sekakuorolaiset ja lapsikuoron jäsenet kulkivat läpi salin käsikädessä näyttämölle laulamaan Taivas on sininen ja valkoinen. Luulen, että siinä kostui muittenkin kuin tämän kirjoittajan silmäkulma.

Eila Jokinen

AJANKOHTAISTA -arkisto

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011