Asuntokauppa käy määrien laskiessa ja myyntiaikojen pidentyessä

Tammikuussa 2012 tilastoitiin yhteensä 133 kiinteistövälittäjien tekemää asuntokaupaa Lahdessa, kun vastaava luku oli 145 kauppaa tämän vuoden tammikuussa.

Mielenkiintoista on verrata lamasyksyn 2008 äkkipysähdystä viime vuoden vastaavaan neljännekseen, jolloin taantumapuheet alkoivat. Vuoden 2011 viimeisenä neljänneksenä Lahden alueella tehtiin 509 asuntokauppaa, kun vastaava luku lamasyksynä 2008 oli vain 309 asuntokauppaa. Vastaavaa rajua pudotusta ei siis nähty viime vuoden syksyllä, vaikka pessimistit ja talousviisaat sitä ennustivatkin.

Eniten taloustilanteen heikkeneminen vaikuttaa Päijät-Hämeessä isompien ja kalliimpien perheasuntojen kauppaan. Kauppaa tehdään nyt eniten alle 200.000 euron kohteista. Kysyttyjä asuntoja ovat olleet erityisesti sijoitusyksiöt sekä kaksiot, joita ostavat nuoret ensiasunnoiksi. Vuokrien jatkuva nousu vaikuttaa näihin molempiin kokoluokkiin. Sijoittajat hakevat hyvää ja turvallista tuottoa rahoilleen, kun pörssiin tai rahastoihin ei uskalleta enää sijoittaa. Nuoret vaihtavat kalliin vuokra-asuntonsa omistusasuntoon, koska alhainen korkotaso houkuttaa edelleenkin asuntokaupoille. Korkotason on ennustettu olevan historiallisen alhaalla vielä pitkään.

Edullisimmillaan yksiön on tammikuussa Etelä-Lahdesta saanut ostaa Keijupuistosta, jossa Tapparakatu 1:ssä on tehty kaupat 43.000 eurolla, kun arvokkain yksiö on mennyt kaupaksi Keijutie 13:sta hintaan 114.000 euroa. Kaikkien kerrostalohuoneistojen keskimääräinen myyntiaika oli Lahdessa alkuvuodesta 12 viikkoa, kun se vuosi sitten oli vain 9 viikkoa.

Omakotitalokaupan odotetaan vilkastuvan taas kevään myötä. Yleisesti voidaan todeta, että Lahden alueella ostajien ”kipukynnys” ylittyy kauppahinnan ollessa yli 300.000 euroa. Lahden alueella on jatkuvasti myynnissä tämän hinnan ylittäviä taloja noin 100 kappaletta, joista vain neljännes saadaan myytyä yli 300.000 euron kauppahintaan.
Myyjillä on usein liian korkeat odotukset talonsa oikeasta arvosta. Lahden alueella omakotitalojen keskimääräinen myyntiaika on tilaston mukaan ollut alkuvuodesta 15 viikkoa, kun se vuosi sitten oli vastaavan ajankohtana 12 viikkoa.

Tammikuun 2012 edullisin omakotitalokauppa on tehty Etelä-Lahdessa Venetsian Toisellakadulla 140.000 euron kauppahintaan, kun kallein hinta 315.000 euroa on saatu Renkomäen Ruutonkadulla.

Lähde: Päijät-Hämeen Kiinteistönvälittäjät ja Logica Oy.

AJANKOHTAISTA -arkisto

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011