Nyrkkeilyn SM-kisat ovat voimainkoitos

Lauantaina alkavat ja maanantaina finaaleihin päättyvät nyrkkeilyn SM-kilpailut ovat Urheilutalossa kilpailujohtaja Jouni ”Nate” Nurmisen mukaan todellinen voimainkoitos niin itse ottelijoille kuin myös Lahden Kalevalle, joka toimii kisojen järjestäjänä.
– Kyllä tässä on saanut viime kuukausien aikana kovasti tehdä töitä. Onneksi yhteistyökumppaneita on löytynyt, sillä kulut ovat kovat, Nate painottaa.

Hänen tietojensa mukaan SM-ilpailuja ei kannata järjestää kuin Helsinki-Tampere -akselilla. Kaleva joutuu järjestämisoikeudesta maksamaan Nyrkkeilyliitolle 10 000 euroa lisenssimaksuina. Lisäkuluja muodostuu esimerkiksi vuokrasta, vaikka Lahden kaupunki onkin hyvin mukana.
– Tämä on vaativa haaste seuralle. Onneksi olemme kokenut kisajärjestäjä, joten seuran nyrkkeilyjaoston ryhmä innolla mukana.

Nate Nurminen toivoo, että myös yleisö tulee runsaslukuisesti paikalle. Yleisötavoitteeksi lauantain ja sunnuntain osalta on asetettu 300-400 maksavaa katsojaa/päivä. Maanantaisiin finaaleihin odotetaan paria sataa katsojaa lisää.
– Tavoitteet ovat kovia, mutta täytyy muistaa, että Kaleva oli viime vuonna Helsingissä SM-kisojen paras seura.

Tällä kertaa suurin mielenkiinto varmasti suuntautuu etelälahtelaiseen Ville Hukkaseen, joka ottelee 81-kiloisissa. Kuusi vuotta tätä sarjaa hallinnut Turun Eemeli Katajisto siirtyi ammattilaiseksi.
– Ville on meidän tähti-iskijämme, mutta muitakaan ei voi unohtaa. Seurastamme on kisoissa mukana kahdeksan iskijää. Hyviä haastajia riitää ja esimerkiksi Jarkko Ojapalo voi lyödä itsensä mitaleille, ennakoi Nate Nurminen.

Kaikkiaan SM-kisoihin tulee yli 80 nyrkkeilijää. Luku koostuu ennakkoilmoittautumista ja Nurminen arveleekin määrän nousevan vielä lauantaina, sillä ennakkoilmoittautuminen ei ole pakollinen. SM-mitaleista kamppaillaan yhdeksässä sarjassa painoluokissa 48-91 kiloa. Kalevan nyrkkeilijöiden lisäksi lahtelaismenestystä kehästä hakevat myös Laakin nyrkkeilijät.

Harri Hulkko

Ville Hukkasella on lyömisen lahja – ja kirous

Mitkään sääntömuutokset eivät ole poistaneet nyrkkeilystä sen oleellista elementtiä. Kun isku osuu, se sattuu. Mitä kovempi isku on, sitä enemmän se sattuu. Mitä enemmän sattuu, sitä epävarmempi nyrkkeilijästä tulee.
Kun vastakkain on kaksi huippuottelijaa, päättyy ottelu harvoin tyrmäykseen. Tämä pätee sekä amatööri- että ammattinyrkkeilyyn. Iskuvoimalla on silti kummassakin nyrkkeilyn muodossa merkitystä.

Lahden Kalevan Ville Hukkanen, 19, osaa lyödä kovaa. Tämä kyky on kääntänyt monta ottelua hänen edukseen, mutta siitä on ollut myös paljon harmia. Hukkanen on kärsinyt jatkuvasti käsivammoista. Hänen rystysiään on operoitu neljä kertaa, ja jokaista leikkausta on seurannut pitkä kilpailutauko.
– Lopettaminenkin on käynyt mielessä, kun ei ole päässyt kolmeen vuoteen harjoittelemaan ja kilpailemaan täyspainotteisesti Hukkanen myöntää.

Viimeisin loukkaantumisen aiheuttama kilpailutauko kesti miltei puoli vuotta ja päättyi 28. tammikuuta, kun Hukkanen kukisti pohjoisirlantilaisen Damien Ramseyn Kankaanpäässä kaikin tuomariäänin.

SM-kilpailuille on Hukkaselle tänä vuonna tavallistakin suurempi merkitys. Kisat käydään kotiyleisön edessä, ja niissä on panoksena paikka viimeiseen olympiakarsintaturnaukseen, joka käydään Turkissa huhtikuussa.

Hukkanen voitti ensimmäisen yleisen sarjan Suomen mestaruutensa jo 16-vuotiaana vuonna 2009. Hän ei ole koskaan hävinnyt ottelua SM-kilpailuissa. Nyt edessä on kuitenkin uusi haaste, sillä Hukkanen nousee sarjaan 81 kiloa. Sarjaa on pitkään hallinnut turkulainen Eemeli Katajisto, jolla on kokemusta useista arvokilpailuista.
– Ei tarvitse enää pudottaa rajusti painoa, mikä taas lisää ottelukuntoa. Uskon että 81 kiloa on oikea sarja. Vaikka olen monia fyysisesti pienempi, niin olen irtonaisempi ja jaksan paremmin kuin mitä aikaisemmin 75-kiloisissa”, Hukkanen sanoo.

Sarjan 81 kiloa Suomen mestari pääsee Turkin karsintaturnaukseen, jossa 81-kiloisissa on jaossa vielä kolme olympiapaikkaa. Tilaisuus on Hukkaselle ainoa, sillä ensimmäisestä karsinnasta, Azerbaidzhanin MM-kilpailuista, hän joutui jäämään pois loukkaantumisen vuoksi.
– Olympiakarsinnoissa kun on vähän arpaonnea ja pysyy terveenä, niin olympiapaikka on mahdollinen Hukkanen vakuuttaa.
Hukkasella onkin Lahdessa kaksi kovaa tehtävää: voittaa Suomen mestaruus ja pitää kädet ehjinä.

Mikko Marttinen

AJANKOHTAISTA -arkisto

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011