Puheenvuoro:  Viljasen valtatiellä poikittain

Lahden kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Ilkka Viljanen katsoo asiakseen nimitellä meitä vt 12:n (Launeen ja Nikkilän läpi suunniteltu moottoritie) vastustajia ”pysähtyneisyyden aktiiveiksi” mielipidekirjoituksessaan ”Edunvalvontaa on häiritty” (ESS 14.1.-12). Olemme nöyrästi pahoillamme, että olemme häirinneet ex-kansanedustajan edunvalvontaa. Ihmettelemme kuitenkin, miksi launeelaiset lapsiperheet ovat Viljasen mielestä pysähtyneistöä ja millä perusteella hän luokittelee itsensä joksikin muuksi.

Itse vastustan valtatietä, koska en halua myrkkyrekkoja 8-vuotiaan Sisu-poikani koulutien varteen. En myöskään pidä järjellisenä toimintana Launeen, Ali-Juhakkalan ja Nikkilän vanhojen omakotitaloalueiden silpomista moottoritiellä. Arvelen, että Liipolan kerrostalotkaan eivät välttämättä kestä altaan kulkevan tunnelin räjäytystöitä. Toivoisin lisäksi, että yli sata vuotta kaupunkia palvellut Launeen lähde saataisiin taas puhdistettua ja käyttöön.

Valtuuston puheenjohtaja harmittelee, että valtatie 12 rakentamisen lykkäytyminen pitää rekkarallin Lahden keskustassa ja pohjavesialueella. Ongelmaan on kuitenkin ratkaisu. Vain muutamalla liikennemerkillä raskas liikenne voitaisiin haluttaessa ohjata kulkemaan nykyistä tieverkkoa Renkomäen teollisuusalueen kautta. Mikä siinä on niin vaikeaa?

Viljasen mukaan enemmistöpäätöksen takana on seistävä, ”vaikka se ei olisikaan alun perin ollut oma näkemys”. Tämä hieno periaate ei kuitenkaan ole estänyt Viljasta eikä Osuuskauppa Hämeenmaan asiamiehiä toimimasta enemmistöpäätöstä vastaan niillä kolmella edellisellä kerralla, kun Launeen linjaus torjuttiin valtuustossa. Ehkäpä sama periaatteellisuus on sallittavissa meillekin, jotka emme saaneet edes äänestää linjauksesta?

Launeen omakotiyhdistyksen nettiadressi Launeen linjausta vastaan on Viljasen näkökulmasta vastuuton, koska se häiritsee ”maakunnan yksimielistä edunvalvontaa”. Eräs demokratian ongelmista todella on, että se hidastaa ärsyttävästi ja tarpeettomasti eliitin edunvalvontaa.
Kenties valtuuston pitäisi tehdä opintomatka Pjongjangiin? Kim Jong-unilla saattaisi olla ehdotus yksimielisyyden tehostamiseen, jotta kaikki lahtelaiset oppisivat itkemään riittävän vuolaasti ja uskottavasti sekä vähemmän pysähtyneesti Launeen linjauksen puolesta.
Siihen asti taistelemme moottoritietä vastaan.

Marjo Liukkonen,
Launeen omakotiyhdistyksen pj.

AJANKOHTAISTA -arkisto

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011