Maria Jotunilla on sanomaa nykyisyyteenkin

Nuori sirkeä vaimo ja vähän tossukka mies, köyhtynyt maalaiskartano ja perinnön tavoittelu ovat kirjailija Maria Jotunin näytelmän ”Tohvelisankarin rouva” punainen lanka. Jotunin näytelmä on saanut ensi-iltansa jo 1924, Suomen kansallisteatterissa.
Silloin näytelmän kartanonrouvan uskottomuuskuvio ja perinnön tavoittelu herättivät siinä määrin katsojissa närää, että nelikymmenvuotiaan Jotunin näytelmää ruodittiin jopa eduskunnassa. Syntyneistä ristiriidoista huolimatta Jotuni tunnustettiin jo eläissään harvinaiseksi naiskirjailijaksi, joka oli opiskelut Helsingin yliopistossa näytelmäkirjallisuutta ja oli harvinainen, komiikkaa taitava naiskirjailija.

Tuskin tämä Tuomo Aitan ohjaama ja sovittama komedia, välillä tragediaan taipuvana, herättää Lahden kaupunginteatterin katsojissa niin paljon närää, että teatterin moraalista kaupunginvaltuustossa keskustelua syntyisi kulttuurimäärärahoja käsiteltäessä. Mutta näytelmän perusasetelmat eivät vieläkään ole museoon heitettäviä. Jotunin sanoma ottaa edelleen rohkeasti kantaa miehen ja naisen, aviopuolisoiden välisiin valtasuhteisiin ja omaisuuden huonoon hoitoon ja toisen rahavarojen ahnehtimiseen.

Talojen isäntien, veljesten Aadolfin, Taneli Mäkelän (vierailija) ja Justuksen, Jorma Helmisen, salaisten rakkauksien hedelmät Matti-paimenpoika, Rasmus Tykkyläinen / Juri Juutinen ja sisäkkö Lempi, Liisa Loponen, saavat hekin isänsä. Maalaiskylä on täynnä juorun haluisia tarkkailijoita, asiat ovat kyläläisillä tiedossa, vaikka asianosaiset toisin kuvittelevat.

Päivä paistaa ja kartanonisäntä Aadolf , Taneli Mäkelä (oik.pöydän päässä) nauttii iloisesta pöytäseurueesta vierellään vaimo Juulia, Lumikki Kouki, tytär Piia, Anniina Piiparinen, herrasmies Jussi Puhakka, emännöitsijä, Anna Pitkämäki ja paimenpoika Matti, Rasmus Tykkyläinen(vasemmalla).

Taneli Mäkelä vie hiljaisen hirtehisen hyväntahtoisesti, vähän konjakkiin kallistuvan, köyhtynyttä kartanonisännän nukkavierua roolia. Isännällä on vastapainona uusi koketti rouvansa, Juulia, Lumikki Kouki, jotta vanheneva mies haluaa vaimonaan pitää kuin kuun olisi taivaalta saanut. Koukin eleet ovat harkittuja, rahaa ja vaurautta ei ollutkaan, mutta on taito pitää miehet pikkurillin ympärillä! Eipä aviomies välitä, vaikka hänen silmiensä edessä vaimo toista rakastelee.

Ihastuksen kohde on vähän selkärangaton, herrasmies Veijo, Jussi Puhakka. Ah, niin komea, rahalle ja naisten kauneudelle perso nuori mies!
Syntyy kolmoisdraama, kun kartanonneiti Piia, Anniina Piiparinen, ja äitipuoli joutuvat saman miehen pauloihin.

Veljesten taloja pitävät pystyssä tomerat emännöitsijät, Riikka, Anna Pitkämäki, isäntä Aadolfin salarakas, mutta ei vihille vietävä ihminen.
Vihille sukanvarsisäästöjen takia hänet veisi rehvasteleva poliisi, Tapio Aarre-Ahtio, mutta saa rukkaset.
Melkein Justuksen vaimo, Karoliinan, Eeva-Kirsti Komulainen elämä häilyy juopottelevan tilanomistajan odotetun kuoleman ja testamentin välillä. Olin hieman yllättänyt Komulaisen ensimmäisen näytöksen turhan hätäisestä suorituksesta, syntyi häneltä odottamatonta ylinäyttelemistä. Oikeaan rytmiin hän pääsi myöhemmin.

Eipä Julius isäntä kuollut, oli vain ottanut turhan monta kulausta viinatrokari, Kai Kokko, myymää virolaista pirtua. Toinen näytös vie katsojan varsinaiseen karuselliin. Viinan uuvuttamia veljeksiä haudataan, ollaan lähes paratiisissa. Kari Laukkasen valaistus luo salaperäistä hämyä, ihmiset ovat pukeutuneet kuka mitenkin, eikä tiedetä, ollaanko maan vai pilven päällä.

Minna Välimäen lavastus on onnistunut, rappeutunut kartano, mikä on vuosia sitten elänyt loistonsa päiviä. Maalari – Elias, Mika Piispa, huiskii ansiokkaasti maalia seinille, mutta katse kiertää enemmän sisäkkö Lempin olemuksessa. Ränsistyneen talon vastakohtana ovat Tarja Lapintien kartanon rouvan ja neidin 1920 – 30 luvun muotia heijastelevat puvut.

Täysi katsomo eli mukana Juhani – näyttämön tapahtumissa ja taputti naseville vuorosanoille. Tohvelisankarin rouva ei ole huono valinta Maria Jotunin näytelmistä tämän päivän ihmisille katsottavaksi.

Marja-Liisa Niuranen

AJANKOHTAISTA -arkisto

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011