Sähkömittarit etäluettaviksi

Lahti Energia vaihtaa kaikki alueen sähkömittarit etäluettaviksi vuoden 2011 aikana. Urakka alkoi viime vuoden syyskuussa Villlähteeltä ja jatkuu aina tämän vuoden loppuun asti.
Mittarinvaihdon tekee Eltel Networks Oy ja se on maksuton. 1-2 viikkoa ennen h-hetkeä asiakkaille tulee postitse ilmoitus mittarin tarkasta asennusajankohdasta. Mittava urakka perustuu uuteen lainsäädäntöön, sillä automaattinen mittaus edellyttää vanhojen sähkömittareiden vaihtamista uusiin. Tavoitteena on, että vuoden 2013 lopussa vähintään 80 prosenttia jakeluverkkojen asiakkaista on tuntimittauksen ja etäluennan piirissä koko maassa.

Etelä-Lahdessa mittariasennukset etenevät niin, että maaliskuun aikana Eltelin valkoiset autot voi bongata Launeella ja Kerinkalliolla. Huhti-toukokuussa on Renkomäen vuoro ja elo-syyskuussa mm. Patomäki, Venetsia, Nikkilä ja Metsä-Hennala saavat uudet etäluettavat sähkömittarit.

Etäluettava sähkömittari on myös asiakkaan etu, sillä se helpottaa sähkönkulutuksen seurantaa, selkiyttää laskutusta ja ohjaa järkevämpään energiankäyttöön. Uusien mittarien myötä Lahti Energia siirtyy automaattiseen sähkönkäytön mittaukseen, jolloin mittarilukemia ei tarvitse enää ilmoittaa. Energiansäästö tehostuu, kun säästötoimien vaikutukset näkee jo heti seuraavassa laskussa. Arviolaskut jäävät historiaan ja laskutus perustuu toteutuneeseen sähkönkulutukseen.

Siirtyminen kulutuksen mukaiseen laskutukseen vaikuttaa myös laskuerien suuruuteen. Talvikuukausina sähkölasku on todennäköisesti euromäärältään suurempi kuin aikaisempi arvioon perustunut lasku ja kesäkuukausina puolestaan pienempi. Vuositasolla summa pysyy samana, mutta se ei vaan jakaudu tasaisesti jokaiselle kuukaudelle.

Jarkko Vehmas (vas.) ja Kari Louste saavat tehdä vielä useamman pitkän päivän, ennen kuin sähkömittareidenvaihto-urakka on ohi

Pääsin itse seuraamaan läheltä sähkömittarin vaihtoa, kun Eltel Networksin Jarkko Vehmas ja Kari Loustesoittivat ovikelloani juuri sovittuun aikaan, asianaan sähkömittarin vaihto.
– Ihmisten reaktiot ovat olleet pääosin positiivisia, kun arviolaskuista päästään nyt eroon. Tosin joillekin on tullut yllätyksenä seuraavan kuun reaaliaikainen lasku, varsinkin nyt talviaikaan se on melkein varmuudella suurempi kuin aikaisempi arvioon perustuva lasku. Pitkää päivää tässä painetaan ja 12 tunnin työpäivä on enemmänkin sääntö kuin poikkeus. kertovat Vehmas ja Louste
– Eltel Networks etsii lisää henkilöitä tekemään näitä asennustöitä, jotta urakka saadaan vuoden loppuun mennessä tehtyä. Minäkin olen tässä opettelemassa tätä hommaa kertoo Louste.
Mittarinvaihdon jälkeen saat vanhan mittarin loppulukemaan perustuvan tasauslaskun. Jatkossa sähkölaskusi perustuu todelliseen sähkönkulutukseesi ja arviolaskut jäävät pois käytöstä opastavat herrat vielä lähtiessään.

Itse mittarin vaihdossa ei paljon aikaa tuhrautunut, sillä jo noin 15 minuutin päästä oli talossamme upouusi etäluettava sähkömittari. Uudesta mittarista näen jatkossa asiakaskohtaisen energiankulutukseni, sillä mittalaitteen lukuohje tuli asennuksen yhteydessä. Tulevaisuudessa voin nähdä kulutukseni myös netistä, kehitteillä olevan uuden Lahti Energian online-palvelun kautta.
Hieman pelonsekaisin tunnelmin jään odottamaan ensimmäistä reaaliaikaista sähkölaskuani.

 

– Petri Salomaa-

AJANKOHTAISTA -arkisto

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011